Selittämättömän negatiivinen olo

Meinasin taas laittaa yhden negatiivissävytteisen postauksen ärsyyntyessäni Helsingin Sanomien jutuista. Sitten rupesin miettimään uudelleen, että hetkinen. Mikä vaivaa? Miksi olen ollut niin ärsyyntynyt viime päivinä?

Olen aina ollut sellainen ihminen, että stressaannun jos minulle ei jää tarpeeksi vapaa-aikaa. En voi esimerkiksi ottaa harrastuksia tai töitä jokaiselle viikonpäivälle koulun ohella, sillä minun on pakko saada olla vähintään yksi päivä viikossa melkein kokonaan ilman pakollista tekemistä. Toisaalta jossain määrin myös nautin siitä, että on paljon asioita tehtävänä. Teen joka päivä listoja tehtävistä asioista, ja saan jotain outoa tyydytystä kun saan vedettyä niistä kohtia yli.

Viime aikoina on kuitenkin tuntunut, että on liian kiire. Tiedän, että varmasti monet muutkin ihmiset tekevät viikossa yli 50 tuntia töitä, mutta minulle se on liikaa. Tämän lisäksi pitäisi ehtiä nypläys- ja maalaustunneille ja kahdelle akrobatiatunnille viikossa. Joka aamuinen pakollinen herätys klo 05.50 stressaa minua koko edellisen illan, saaden minut huonotuuliseksi. En tiedä onko tämä kuitenkaan ainoa syy. Olen ahdistunut kauheasti viime päivinä lukiessani Heidin ja Ollin blogien negatiivisia kommentteja, nettikeskusteluja ja lehtijuttuja. Onko yleinen negatiivisuus lisääntynyt vai kuvittelenko vain? En tiedä pitäisikö lopettaa lukeminen kokonaan. En oikein pysty nyt pääsemään tämän ahdistuksen ja negatiivisuuden syistä perille, mutta ehkä tämäkin asia taas aukeaa itsestään kun odotan.

Positiivista on, että ilmoittauduttiin juuri poikaystävän kanssa joogakurssille. On pitänyt jo pitkään aloittaa uudestaan jooga ja meditointi . Kuvittelenko vaan, vai onko jotenkin hassua että tehtävien asioiden listassa lukee: -meditoi (?? :)

Ihmistyössä

Olen tässä viime aikoina miettinyt, että miksi en ole vähään aikaan enää jaksanut osallistua kunnolla kommuunin elämään, esimerkiksi iltaisin tapahtuvaan yhdessäoloon ja miksi olen kaivannut yksinoloa niin paljon. Eilen sitten kävin miettimään, että johtuisiko se siitä, että olen tällä hetkellä harjoittelussa (ja teen lisäksi myös keikkatyötä) vanhusten hoitokodissa, jossa olen koko päivän ihmisten kanssa. Kavereiden kanssa ollessa tunteiden suurempi ilmaisu ja jakaminen on harvinaista mutta työpaikalla tilanne on ihan eri. Siellä koko työpäivä on jatkuvaa vastaamista toisen ihmisen tunteisiin, ihmisten lukemista ja reagoimista. Töissä ei voi sulkeutua itseensä, ei myöskään purkaa omia tunteitaan muihin, mutta silti täytyy koko ajan empaattisesti ottaa vastaan muiden tunteet. Yhdessä työpäivässä voi ilmetä koko tunteiden kirjo. Joka päivä saan halauksia, hymyjä, kiitoksia, naurua, iloa ja rakkautta, mutta myös itkua, kiukkua, valitusta, kuolemanpelkoa ja ahdistusta. Kaikissa näissä tunteissa empaattisesti mukana eläminen on kuluttavaa. Herkkänä ihmisenä, aistit auki työtä tehdessäni, tunnen joka päivä rakkautta mutta myös suurta tuskaa.

Sitä ei helposti tule ajatelleeksi, että tämä työ olisi muuta kuin takapuolen pyyhkimistä. Kuitenkin se on myös, ja nimenomaan tärkeimmältä osaltaan, ihmisten kohtaamista syvälliselläkin tasolla. Hoitajat saattavat olla joidenkin vanhusten ainoat läheiset. Hoitajiin on purettava kaikki tunteet, kun muita väyliä ei enää ole. Miten voisin olla antamatta osaa itsestäni näille ihmisille? Mikä on tärkeämpää kuin toinen ihminen?

Tietysti kun töissä joutuu käymään näitä kaikkia asioita läpi ja olemaan niin vahvasti läsnä, niin selkeästi työpäivän jälkeen kaipaa sitä yksinoloa. Ainakin tällainen ihminen kuin minä, joka olen viihtynyt aina myös yksin. Mietin vaan, että kuinka raskasta tällaisen työn tekeminen on sellaisille ihmisille, joilla on myös työn ulkopuolella suuria tunteita käsiteltävänään, ongelmia perhepiirissä tms. Ehkä ajan myötä oppii säätelemään sitä, kuinka paljon itsestään antaa, ja kuinka paljon ottaa muiden tunteita kantaakseen, niin ettei työ käy liian raskaaksi.

Sokeririippuvuudesta ja ilmaisesta ruoasta

Olen päässyt aika pitkälti eroon entisestä aika pahasta makeanhimosta, nykyään riittää yleensä pari hörppyä vanilja-agavea. Siksi olikin hämmentävää kun eilen illalla oli hirveät makeanhimot monen tunnin ajan, jonka vuoksi litkin ties kuinka paljon agavea, söin banaanilastuja, cacao nibsejä ja kaikkea mitä keksin. En keksinyt tälle mitään syytä, ennen kuin tänään töissä tajusin, että eilenhän yksi työkaveri oli tuonut työpaikalle karkkia, joita napsin jonkun verran. Olen kyllä lukenut, että sokeri olisi heroiiniin (tai johonkin muuhun huumeeseen) verrattava riippuvuuden aiheuttaja, mutta silti, voiko parikymmentä grammaa karkkia aiheuttaa tollaiset vieroitusoireet?

Muutenkin näitä "lipsumisia" on tapahtunut nyt töissä vähän liiankin kanssa. Ei karkin, mutta muiden ruokien ja herkkujen suhteen. Olli kyseli jokin aika sitten pahimpia sortumisen kohteita, enkä osannut nimetä yhtäkään ruoka-ainetta. Minulla taitaa olla yksi ainut paha sortumisen kohde ja se on ilmainen ruoka. Siitä on vaan tosi vaikea kieltäytyä, oli se sitten mitä tahansa. Kai se on psykologinen juttu, että kaikki minkä saa ilmaiseksi on pakko hyödyntää niin tarkkaan kuin mahdollista. Ilmaiselle ruoalle on valitettavan vaikea keksiä korvaavaa ainetta :)

Kriittiset, kateelliset suomalaiset..

Esimerkiksi Heidin ja Ollin blogeissa on ollut viime päivinä puhetta negatiivisista kommentoijista. Ilmeisesti joillekin ihmisille on todella kova paikka, jos toisella on asiat hyvin, ja sitä iloa haluaa vielä levittää muillekin. Ja mitä epätavallisimmin keinoin se hyvä olo on saavutettu, sitä enemmän on syytä arvostella ja tuomita.

Anonyymi sanoi sen hyvin Heidin blogin kommenteissa:

hommahan menee näissä eko- ja vastaavissa jutuissa niin, että ihminen joka erehtyy yrittämään edes vähän jotain on muiden silmissä velvoitettu tekemään AIVAN KAIKEN 110-prosenttisesti ekoluomusuperhippeilynä, ja jos näin ei tapahdu, niin niillä jotka eivät yritä yhtään mitään on täysi oikeus osoitella sormella ja arvostella...

Niin totta. Jos vaikka joku terveellisemmin syövä ihminen sattuukin syömään vähän liikaa raakasuklaata ja saamaan ähkyolon niin heti ollaan lyttäämässä, "No niin! Siinä se taas nähtiin, ei se ruokavalio niin terveellinen ollutkaan". Jep. Siinä sai arvostelija taas pontta omalle näkökannalleen.

Toinen ihmeellinen juttu on se, että kun on kyse vähän epätavallisemmista asioista, ollaan heti vaatimassa tieteellistä tutkimusta kaiken taustaksi, lähteet täytyy olla selvästi näkyvissä. Toki on hyvä kyseenalaistaa tietoa, mutta miksi samaa ei vaadita perinteiseltä ruoalta tai kosmetiikalta? Jos on mahdoton uskoa merilevän olevan terveellistä ja syömisen arvoista ilman tieteellistä näyttöä asiasta, niin kyseenalaistavatko samat ihmiset myös "Puhdasta ruokaa Suomesta" -mainokset? Tuleeko koskaan mietittyä, mihin se "puhdas" tuossa oikein viittaa? Missä tieteellinen näyttö? ;) Kyseenalaistavatko nämä ihmiset DanSukkerin "aitoa makua" -mainokset?

Heidin blogissa anonyymi vaati lähdeviitteitä väitteelle esimerkiksi raakakaakaon magnesiumpitoisuudesta. Kiinnostaisi tietää, seuraako kyseinen henkilö aina näin tarkasti ruokiensa tieteellisesti todistettuja ravintoarvoja ja vaikutuksia. Jos tiedontarve on todellinen niin netistä löytyy kyllä varmasti tutkimuksia. Mutta jos tarkoituksena on vain toisen ihmisen kirjoituksen pikkutarkka arvostelu, niin olisi varmaan hyvä miettiä, että mikä herättää sen ärsytyksen tunteen itsessä ja tarpeen toisen kyttäämiseen ja arvosteluun? Ajatellaan, että toinen ihminen ärsyttää koska siinä toisessa on jotain vikaa. Mitä jos se vika onkin itsessä? Jos on hyvä itsetunto ja tasapainoinen mieli, niin voiko olla mitään syytä toisten arvosteluun ja negatiiviseen ajatteluun? Varmasti tällainen negatiivinen ajattelu ei ole ihmiselle itsellekään hyväksi, vaan happamoittaa ja katkeroittaa mieltä.

Toisaalta rakentava kritiikki on asia erikseen, sen tarkoitushan on positiivinen; auttaa toista näkemään heikkoja kohtiaan ja löytämään kehitysmahdollisuuksia. Sitä rakentavaakin kritiikkiä voi vaan olla todella vaikea ottaa vastaan. Miten meissä suomalaisissa saataisiin tätä puolta kehitettyä?

Veikkaisin, että tämä on aika suurikin kansallinen, ehkä tiedostamaton(?) ongelma. Esimerkiksi jos työpaikoilla vanhemmat tekijät eivät pysty ottamaan vastaan nuorten vastavalmistuneiden neuvoja uusista työtavoista, se tarkoittaa, että samoja vanhoja kaavoja toistetaan eikä kehitystä tapahdu. Oppiahan ei niin helposti oteta vastaan toiselta "samanarvoiselta", vaan koulutustilaisuudet on sitä varten, että joku pätevä henkilö antaa opetusta. Kentällä toisilta oppiminen kaatuu helposti tyypilliseen "mitä tuo luulee minua enemmän osaavansa" -asenteeseen. Jos aina toimitaan heikoimman osaajan mukaan, niin valtava määrä potentiaalia menee hukkaan. Kai tämä liittyy yksilökeskeisyyteenkin, jokaisen pitäisi osata kaikki yksin, yhteistyö on vaikeaa.

Onko tämä vaan suomalaisille tyypillinen ongelma, vai onko samanlaista kaikkien kansojen keskuudessa? Miten tätä asiaa voisi muuttaa? Pitäisiköhän kasvatusalan ammattilaisten ottaa mukaan opetussuunnitelmiin positiivisen ajattelumallin opettaminen. Opeteltaisiin ala-asteelta lähtien iloitsemaan toistemme onnistumisista, toisen arvosanojen kadehtimisen sijaan. Miksei käytettäisi toisten lasten vahvuuksia hyväksi, esimerkiksi antamalla heidän auttaa heikompien lasten tukiopetuksessa? Otettaisiin yhteisiä projekteja, joissa jokaisen vahvuudet pääsisivät esille, sen sijaan, että kaikki tehtäisiin vaan yksilöinä.

Tällaista tajunnanvirtaa tänä aamuna, en tiedä oliko tässä nyt päätä tai häntää :)

Täydellinen keskittymiskyky?

Tätä voi varmaan pitää vahvuutenakin, mutta enemmän se tuntuu aiheuttavan ongelmia. Nimittäin keskittyminen yhteen asiaan niin, että kaikki muu sulkeutuu ulos tietoisuudesta. Varsinkin lukiessani, mutta myös katsellessani, tai kuunnellessani jotain, pystyn sulkemaan kaiken muun täysin ulkopuolelle. Tai oikeastaan "pystyn" on harhaanjohtava sana, sillä mitä vähemmän tätä yritän tai tiedostan, sitä täydellisemmin se tapahtuu.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen suututtanut lähimmäiseni sillä, että olen saattanut kesken heidän puheensa keskittyä yhtäkkiä niin intensiivisesti johonkin muuhun asiaan (yleensä lukemaan mitä tahansa tekstiä), että puhe sulkeutuu täysin tajuntani ulkopuolelle ja saatan havahtua vasta heidän lopetettuaan jutun, tai toisteltuaan hetken aikaa Karo? Karo??
Noloa kysyä, että mitä? kun ei ole kuullut sanaakaan vaikka toinen on puhunut ihan vierellä.

Toisaalta pystyn myös nukkumaan melkeinpä missä tahansa melussa ja valossa, ehkä se liittyy samaan asiaan? Lapsena sattui hauska juttu kun vanhemmat kerran palasi illalla myöhään jostain kotiin ja me kaikki lapset olimme nukkumassa. He olivat sitten unohtaneet avaimet, ja huhuilivat pihalla ja hakkasivat ikkunoita ties kuinka pitkään, mutta kukaan meistä neljästä siskosta ei herännyt, vaikka nukuimme ikkunoiden vieressä. Joutuivat sitten lopulta luovuttamaan ja menemään naapuriin. Siskoilla siis samaa vikaa...

Veikkaankin, että osasyynä voi olla asuminen kuuden hengen perheessä, jossa kommunikointi on välillä kovaäänistä eikä omaa rauhaa helpolla saanut. Ehkä sitä on joutunut lapsena opettelemaan ottamaan sen oman rauhan konkreettisesti "sulkemalla korvat" kaikelta.

No, on tämä tässäkin taloudessa ihan hyödyllinen ominaisuus esimerkiksi tenttiin lukiessa, kun alakerrasta kuuluu yhteislaulu ja soitto välillä 24 h vuorokaudessa. Tällä hetkellä soi harmoni ja "Muisto", viime aikoina on erikoistuttu lastenlauluihin ja virsiin. Kommuunielämä on parasta.

Siitä rokotteesta...

Kaikkialla nyt puidaan tuota sikainfluenssaa, meilläkin töissä on aihetta hieman sivuttu. Lähinnä tuohon rokotteeseen liittyen. Itse hoitoalalla olevana pisti silmään sunnuntain (25.10) Hesarin lainaus Kalevan sikainfluenssa-artikkelista.

"Kun suomalaisten vahvuuksiin yleensä kuuluu se, että emme vauhkoonnu olemattomista uhkista ja osaamme kuunnella asiantuntijoiden neuvoja, on sikainfluenssan torjunta saanut aikaan kummallisen liikehdinnän. Sen viestinä on, että rokotteen ottaminen voi olla vaarallista."

Tarkoittaako rokotteesta kieltäytyminen vauhkoontumista? Vai olisiko sitä enemmänkin vaikka omien pienten lasten vieminen rokotekokeiluun ennen kuin rokotteesta tiedetään vielä paljoakaan? Ovatko sikainfluenssarokotteen mahdolliset sivuvaikutukset olematon uhka?

"Erityisen hälyyttävää on, että osa hoitohenkilöstöstäkin karttelee tarjolla olevaa rokotetta. Kyse on silloin myös potilasturvallisuudesta ja silloin ollaan alan ammattietiikan ydinkysymysten äärellä. Voi kysyä, onko taudin levittäjäksi ryhtyvä työntekijä lainkaan oikealla alalla."

Ryhtyykö rokotteesta kieltäytyvä henkilö automaattisesti taudin levittäjäksi? Entä kausi-influenssarokotteista kieltäytyvä? Niihinhän kuolee joka vuosi ihmisiä. Oikeastaan me rokotteesta kieltäytyvät ihmiset olemme siis lähestulkoon tappajia. Entäs ne hoitajat, jotka ottavat tavallisen kausi-influenssarokotteen ja sairastavat sen jälkeen puoli vuotta jatkuvasti? Näinkin on todettu käyneen...
Mutta tottahan hoitoala on kutsumus, ja oletuksena on oman valinnanvapauden ja kenties terveyden uhraaminen potilaiden vuoksi. No questions asked, tai olet väärällä alalla.

Selkeästi ainakin Kalevan toimituksessa osataan kuunnella asiantuntijoiden neuvoja, ja tiedetään, että rokote on turvallinen kun THL sanoo niin.

Lily Alexandra

Blogasin aiemmin ostamastani Lily Alexandra -merkkisestä suomalaisesta luonnonkosmetiikasta. "Anonyymi" kyseli kokemuksiani, ja katselin vähän mitä keskustelupalstoilta löytyi näistä tuotteista.

Useammallekin ihmiselle (kuten minun anonyymille lukijalleni :) oli tullut tuotteista punotusta ja kuumotusta. Useimmat kuitenkin sanoivat näiden oireiden hävinneen muutaman käyttökerran jälkeen. Itselläni oli sama kokemus kun muutama vuosi sitten aloin käymään Danné-hoidoissa. Kosmetologi sanoi sen johtuvan siitä, että ihoni on tosi herkkä, ja ensin ostamani hoitotuotteet vaihdettiinkin hellävaraisempiin, kunnes ihoni tottui. Tarkoituksena oli vahvistaa ihoani niin, että voisin lopuksi jopa käydä vähän "rankemmissa" peeling-hoidoissa. En kuitenkaan koskaan päässyt tähän vaiheeseen, kun totesin, ettei yksinkertaisesti ole varaa niin kalliin sarjan käyttöön, vaikka tehokkaita olivatkin.

Ilmeisesti ihoni on kuitenkin jonkin verran vahvistunutkin(?), sillä nyt kun kokeilin tuota Lily Alexandra sarjaa muutaman päivän ajan, niin ainut noin minuutin kestävä kuumotus tuntui ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Olin tuolloin käynyt juuri saunassakin, joten se saattoi edesauttaa asiaa :) Muilla käyttökerroilla en siis tuntenut mitään ihmeellistä, vaan kokemus oli, että ihosta tuli mukavan sileä ja hyvin kosteutetun tuntuinen!

Olisi tietysti kiva kuulla muiden kokemuksia. Varsinaisia iho-ongelmia minulla ei ole, mutta voin myöhemmin kertoa lisää, jos paljastuu jotain uutta näiden tuotteiden vaikutuksista tai tehokkuudesta.

Kuva täältä.

Ruoan vaikutuksista

Kirjoitin 7.9. siitä, mitä pieniä epäkohtia koen omassa kropassani/jaksamisessani olevan, ja mietin jos joihinkin niistä vaikuttaisi uusi ruokavalio. Nyt voisi olla pienen tilannetiedotteen aika, kun olen jo muutaman kuukauden ajan muuttanut ruokavaliota puhtaampaan suuntaan ja aloittanut monien uusien superruokien syönnin.

Väsymys kuriin. Saatan nukkua nykyään 9 tuntia yössä ja lisäksi 3 tunnin päiväunet. Vapaapäivinä voi uni venähtää 13 tuntiin, vaikka olisin viikolla jo nukkunut edellä mainitut määrät...

Tässä tapahtui muutamassa viikossa sellainen muutos, että aloin nukkumaan 8 tuntia yössä, eikä mitään tarvetta päiväunille enää ollut. Alku vaikutti siis lupaavalta. Nyt kuitenkin kun viikko sitten jouduinkin aloittamaan kuudelta nousemisen, niin aamut ovat tulleet jälleen vaikeiksi. Herääminen ennen auringonnousua, sysipimeään, tuntuu mahdottomalta, vaikkei päivisin enää väsytäkään.

Samaan kai liittyy sekin, ettei välillä jaksaisi tehdä mitään. Ei jaksaisi mennä edes sellaisiin harrastuksiin, joista oikeasti pitää. Vaikka olisi nukkunut kuinka eikä oikeaa väsymystä siis voi olla.

Muistan tuon tunteen kun mikään ei huvittanut, ja teki mieli vaan levätä ja levätä ja tuijottaa tietokoneelta sarjoja. Tällaista ei ole enää kuitenkaan ollut, eivätkä mitkään mieluisat tekemiset ole enää jääneet väliin.

Muisti pätkii. Välillä pahasti.

Ei enää yhtä pahasti, joitain sanoja joutuu edelleen hakemaan aina välillä. Suurin muutos on tapahtunut oppimisnopeudessa, tentteihin luku on helppoa! Asiat tuntuu tarttuvan päähän yllättävän tarkasti jo ensimmäisellä lukukerralla. Olenkin yrittänyt panostaa aivotoimintaa tukeviin ruoka-aineisiin.

Iho saisi olla terveemmän näköinen, ilman epäpuhtauksia ja epätasaisuuksia.

Tajusin juuri yksi päivä, että en ole kiinnittänyt enää mitään huomiota ihonhoitoon. Peruspesut käy itsestään, mutta en ole joutunut muuta miettimään, sillä iho on tasaisen värinen eikä mitään näppylöitä ole ollut ties mihin aikaan.

Turvotus ja vetämätön olo syömisen jälkeen pois, ja energiaa tilalle!

Oliko mulla joskus vetämätön olo? Taisi olla.. No, ei ole enää, eikä mahakaan enää turpoa.

Päänsärky ja selkäsärky saisi loppua. Miten ruokavaliolla voisi vaikuttaa näihin, en tiedä. Ehkä voi, ehkä ei.

Näitä olen nyt viime päivinä miettinyt eniten, päänsärky tulee heti kun kopautan pääni (akrobatiassa) tai aurinko paistaa. Se lähtee nopeammin pois, ja jopa usein ilman lääkkeitä, mutta loppunut se ei kyllä ole. Selkäsärytkin jatkuu ihan entiseen tapaan.

Muutosta on siis tapahtunut, ja oikealla tiellä ollaan.

Keho ja mieli

Vaikka koen, että tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen kaikkeen elämässäni, enkä keksi montakaan asiaa, mitkä voisivat olla paremmin, niin silti olen yllättäen ruvennut tuntemaan kauhean vahvasti erilaisia pelkotiloja ja ahdistusta. Osa peloista on täysin samoja, joita tunsin jo lapsena, mutta joita en ole moneen vuoteen käsitellyt tai päästänyt "pinnalle" vaikka olen tuntenut koko ajan niiden olemassaolon.

Toisena hetkenä sitten tunnen kuitenkin itseni paljon onnellisemmaksi kuin aiemmin. Olen jo miettinyt, että pitäisikö tässä mennä lääkäriin, kun mieleen tulee, että mitä jos olenkin sairastumassa johonkin mielenterveyshäiriöön, kun en muutakaan syytä keksi näiden tunteiden yhtäkkiselle vahvistumiselle.

Mielessä ei todellakaan missään vaiheessa ole käynyt, että tällä voisi olla mitään tekemistä uusien ruokailutapojen kanssa..

Maanantaisella superluennolla kuitenkin sekä Olli että Samuli puhuivat siitä, kuinka kehon puhdistumisen kautta myös mieli alkaa puhdistua ja kirkastua, ja käsittelemättömiä ja tukahtuneita tunteita saattaa nousta rajustikin pintaan. Siinä kohdassa se lamppu sitten syttyi; tätähän se juuri on. Siellä ne tunteet ovat koko ajan kyteneet pinnan alla, mutta olen ajatellut, ettei niitä tarvitse sen kummemmin käsitellä, kun ne eivät vaivaa.

Tietysti olen aiemminkin kuullut, että mieli ja keho ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa, mutta olen kai tulkinnut sen vain supermeditaatioguruille kuuluvaksi höpöhöpöksi. Ainakaan en ole koskaan uskonut, että tällaisellakin tavallisella tallaajalla, ne voisivat ihan oikeasti toimiakin tällä tavalla yhteen.

Nyt pitäisi kai valmistautua kohtaamaan ne ikävätkin tunteet. Tai vaihtoehtoisesti vähentää superfoodeja, ja palata vähän turruttavampaan ruokaan, mutta sitä en kyllä ainakaan ihan heti ole valmis enää tekemään.

Melkein syysmasennus.

Tähän asti olen vielä nauttinut tästä syksystä, mutta tänään se pimeys ja kylmyys sitten iski, melkein voisi sanoa, että yllättäen.

Ehkä johtuu siitä, että tähän mennessä olen joutunut lähtemään ulos vasta aikaisintaan ennen puoli yhdeksää, ja päivät on olleet vielä melko lämpimiä. Tänään alkoi kuitenkin työharjoittelu, jonka vuoksi herätys oli kello kuusi ja jouduin astumaan ulos pimeään jo seitsemältä!
Pyörän selkään noustessa oli sellainen maailmanlopun fiilis, että ihan tosissaan ajattelin, että en tule selviämään näistä aamuista seuraavaa kymmentä viikkoa.
Helpotti se tunne onneksi päivää myöten, vaikka sateenvarjo kääntyi jatkuvasti nurinpäin tuulen voimasta ja kahvakin siitä jäi käteen.


Ollin elävistä salaattikuvauksista innostuneena kävin sitten ostamassa Ruohonjuuresta lohdutukseksi vähän salaattiaineksia ja tein pitkästä aikaa vanhan kunnon salaatin. Marinoin tofua soijakastikkeella ja paahdoin vähän siemeniä. Mukana myös tammenlehtisalaatti, purjo, villirucola ja kurkku.

Huomenna lähtö Nizzaan, siellä toivon mukaan kirppiskiertelyä ja vuorille maisemia katselemaan. Perhematka voisi sanoa, vaikka 2/6 perheestä jääkin Suomeen.

Second hand löytöjä vol.1

No niin, nyt kun tentit on ohi, niin tän ihanan vapaapäivän voikin kuluttaa tässä koneen ääressä blogaillen :)

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka ostaa kauheat määrät vaatteita H&M:stä ja GinaTricot:sta kun itsestä tuntuu, että ihan samanlaisia vaatteita on kirpputorit täynnä paljon halvemmalla. Ja kierto on nykyään kirppiksilläkin niin nopeaa, että samoja vaatteita saattaa jo saada kirpputorilta, mitä kaupoissa myydään loppuun. Sen sijaan esimerkiksi Helsinki10:stä taas löytyy sen verran erikoisempia ja superhienoja vaatteita, että niitä ostaisin mielelläni, jos olisi varaa.

Olen tehnyt tänä syksynä varsinkin kenkärintamalla aivan mahtavia second hand löytöjä. En ole kova kuvailemaan itse, joten kuvia ei pahemmin ole tarjolla. Tänään kuitenkin Hengen ja tiedon messuilta junalle kävellessä tuli mieleen, että Jonihan voisi kuvata muutaman löydön, jotka sattui olemaan päällä, kun taustaksi saa kauniin syksyn.

Kasarineule löytyi Berliinistä Coloursista, sen hopeisenkiiltävät langat ei valitettavasti oikein erotu tässä kuvassa. Hopeiset korkkarit Helsinki Vintagesta.

Suomalaista luonnonkosmetiikkaa!

Nykyään kun on kaikenlaisia säädöksiä erilaisten sanojen käytöstä markkinoinnissa, niin mietin, että onko sallittua myydä luonnonkosmetiikkana tuotetta, jolla ei ole sertifikaattia?

Törmäsin nimittäin tänään suomalaiseen, Suomessa valmistettuun tuotesarjaan nimeltä Lily Alexandra. Tuotteiden kerrotaan täyttävän esimerksi Ecocertin kriteerit ja veikkaisin, että näin voi ollakin.

Kävin nimittäin itse läpi kaikkien noiden tuotteiden INCI-listat, ja Rita Stiensin Totuus Kosmetiikasta -kirja ainakin antoi niille kaikille kaksi tai kolme tähteä. Muutamaa ainesosaa en löytänyt, esim. sellainen kuin Sodium Phytate, ja sitten muutama turvallisen kuuloinen kuten Plantago Lanceolata Leaf Extract.

Olen etsinyt uutta puhdistussarjaa aiemmin käyttämäni kalliin Danné:n tilalle, ja olin suunnitellut ostavani ensi viikolla Nizzan matkalla uudet kasvojenpesutuotteet, mutta nyt kun törmäsin tähän suomalaiseen, ja vielä hyvällä tarjouksella, niin ostinkin nämä kokeiluun. Toivottavasti toimivat!
Sarjassa siis suojaava puhdistusgeeli, uudistava 24-tunnin kasvovoide, silottava silmänympärysvoide ja kiinteyttävä tehoseerumi. Ja tarjouksena seerumin hinnalla koko paketti, 45 euroa.

Kuva täältä.

Tunnustus

Hienoa kuulla, että juttujani lukee joku, ja vielä siistimpi juttu, että Mutkatonta mustikkaa -blogin Sanna koki haluavansa antaa tälle blogille tunnustuksen, kiitokset siitä.

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Nämä tunnustukset on helppoja, jos nyt kohdistetaan ne tuntemattomille nettilukijoille, eikä esimerkiksi perheenjäsenille, joiden tiedän tätä lukevan ;) Tähän voisi siis keksiä miljoona asiaa, mutta heitän nyt hatusta 7 ensimmäisenä mieleen tulevaa, merkityksetöntä kenties, tai sitten ei.

1. Minulla on autotallissa odottamassa n. 5 matkalaukullista kirpputorille myytäväksi menossa olevia vaatteita + muuta tavaraa. En vaan tunnu pääsevän sinne kirpputorille asti koskaan...

2. Haluaisin oppia ompelemaan vaatteita itselleni, mutten ole kovin taitava ompelukoneella. Onneksi poikaystävä opiskelee ompelijaksi, joten ehkä minun ei tarvitsekaan oppia(?).

3. Opiskelen sairaanhoitajaksi, vaikka haaveilen taideammatista, tai ammatista muodin parissa. Mutta työ ja haaveet erikseen... tai jotain sinne päin.

4. Olen opiskellut neljä vuotta Teknillisessä Korkeakoulussa, ja viettänyt kunnon teekkarielämää :D Taisin kuitenkin löytää sieltä ne kaikista hipeimmät tyypit, sillä nyt asun neljän entisen teekkarin kanssa, jotka muistuttavat ehkä enemmän perusituhippejä.

5. Söin ennen paljon eineksiä. "Kotikokkaukseni" käsitti voileipien teon, kalapuikkojen ja ranskalaisten uuniin laiton ja jauhelihan paistamisen (tosin siinä vaiheessa en vielä ollut edes keksinyt, että siihen jauhelihan lisäksi olisi voinut heittää vaikka sipulia, kermaa tai mausteita.)

6. Kuvittelin 19-vuotiaaksi asti tulevani eläinlääkäriksi. Harrastin ratsastusta 14 vuotta ja omistin hevosenkin 5 vuoden ajan.

7. Rakastan viherkasveja, ja yritän kerätä niitä mahdollisimman paljon.


Taidan olla jumiutunut lukemaan vain muutamaa tiettyä blogia, joten olisi melkein mahdoton keksiä seitsemää, jotka ei vielä olisi tätä tunnustusta saaneet. (En oikeasti vietä niin paljoa aikaa netissä kun voisi kuvitella.) Tylsää kyllä, mutta joudun siis antamaan tämän tyypeille, jotka varmaan ovat jo tämän saaneet, vaikkeivat kaikki sitä vielä huomioineet blogissaan.
Eli tässä muutamia ehkä minuun eniten vaikuttaneita blogeja:

1. Welcome To The Jungle - Tarzanblogi auttoi tajuamaan ruoan merkityksen.

2. Kemikaalicocktail - ensimmäinen vakituisesti seuraamani blogi, tämän myötä meni kosmetiikkahyllyn sisältö vaihtoon.

3. Urbaani Oranki - tärkeitä ajatuksia, hyviä huomiota, hyvin kirjoitettuna. Sai minut hankkimaan five fingersit! (blogaus tulossa myöhemmin.)

4. Quinoaa! - mielenkiintoista ravinto- ja terveystietoa, varmaan tätä seuraamalla hurahdan pian Ayrvedaankin.

5. Goji & Avocado - kyseenalaistavaa suhtautumista yleisiin ravintosuosituksiin ja ravintojuttuja muun kuin yksinelävän opiskelijan näkökulmasta.

6. Outsapop - muotia. kauneutta ja inspiraatiota. ilman monissa muissa muotiblogeissa olevaa jatkuvaa "piilomarkkinointia".

7. Juoksentelua paljain varpain - asiallista infoa paljasjaloin juoksemisesta.

Leipä. Se vaan on niin hyvää.

Rupesin tässä oikein miettimään tätä blogitouhua nyt kun, ihme ja kumma, minullekin annettiin Tunnustus. Tajusin, että ainakin minun elämääni muiden blogit ovat muuttaneet aika merkittävästikin!
Ensin heräsin noin vuosi sitten vähentämään kemikaaleja omasta ympäristöstä (esim. kosmetiikan kautta) Kemikaalicocktail-blogin ansiosta, ja nyt muutamia kuukausia sitten Tarzan-blogi herätti minut ruokavalion puhtauden merkitykseen. Näiden blogien kautta olen sitten löytänyt useita muitakin mielenkiintoisia kirjoittajia.

Mutta itse asiaan...
Yritin varmaankin ensin hiukan liikaa (ylläri..) kun pyrin muuttamaan ruokavaliotani melko rankasti raakaruoan suuntaan. Hyvin meni vähän aikaa, mutta sitten jossain vaiheessa tuli vaan hirveät himot leipään ja muihin turhiin hiilareihin. Kerran ratkesin jopa tekemään minuuttiriisipuuroa veteen, söin sen ison palmusokerikasan kanssa ja sain päänsäryn samantien.

Nyt taas minulle on vakiintunut tietynlainen ruokavalio, johon kuuluu päivittäin ruisleipä. Siis luomuruisleipä, jonka ainesosista ei löydy kuin ruista, suolaa, vettä ja hiivaa. Yksi suosikki on Samsaran Funkis (hiivaton) ja toinen kuvassa näkyvä Oululaisen jälkiuunileipä. Muita luomuruisleipiä en taida tietääkään.

Vaikka tuntuu, että olen lisännyt ruokavaliooni aika paljon uusia juttuja; levät, maca, hunaja, msm, suklaa, taatelit, hedelmät jne. niin silti myös useita hyviä juttuja on jäänyt pois, kuten pähkinät. Tiedän, niitä varmaan pitäisi syödä, mutta jostain syystä en pysty muistamaan milloin olisi viimeksi tehnyt mieli pähkinöitä. Joihinkin raakaresepteihin olen laittanut manteleita tai cashewtä, mutta muuten ne ovat jääneet tosi vähälle.

En ole siis ollenkaan varma, että saako elimistöni tän hetken näköjään melko jumiutuneesta ruokavaliostani kaiken tarpeellisen. Nykyään syön siis tähän tapaan:
- aamulla smoothie (hedelmiä, merilevää, ohranorasta, selleriä, marjajauheita yms.) + d-vitamiini.
- päivällä lisäaineeton lämmin kasvisruoka koululla (tästä kerroin aiemmin)
- illalla kotona ruisleipää voilla ja avocadolla, itse tehtyä suklaata, hapankaalia, ja kenties maistelen hiukan poikaystävän tekemiä kasvisruokia tai teen toisen smoothien. Välillä yritän myös itse kokkailla jotain raakaruokaa, tosin olen melko huono siinä, enkä ole vielä löytänyt hyviä reseptejä.

Olisi hauskaa kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä siitä mitä ruokia muut samanhenkiset ihmiset syövät. Ehkä Luomuttajat-foorumia lueskellessa jotain selviää. Tajusin jotenkin tuon keskusteluareenan olemassaolon vasta eilen, nyt pitääkin viettää hetki lukiessa sieltä vanhoja kirjoituksia.

Kuva täältä.

Ajatukset kuvina

Olen kuullut, että jotkut ihmiset näkevät eri asiat väreinä, mutta näkeekö kukaan mielessään asioita maisemina tai paikkoina?
Itse olen aina tehnyt niin, ja nyt vasta herännyt siihen, etteivät kaikki muut välttämättä. En nyt tarkoita sitä, että joku tietty asia herättää tietyn mielikuvan, esimerkiksi kuullessani WTC-tornien sortumisesta istuin autossa tietyn tien varrella, ja nyt asiasta puhuttaessa mieleen palaa aina se paikka.

Ei siis näin, vaan jostain syystä minun mieleni maisemaksi tietyistä asioista puhuttaessa nousee aina vähän oudompia paikkoja, joiden en keksi mitenkään liittyvän aiheeseen.. Esimerkiksi aina lukiessani Luonnon helmassa -blogia, mielessäni on meidän talon rappuset. Tai ajatellessani Maria Veitolaa, mieleeni tulee Helsinki 10 edessä oleva tienpätkä. Ja Kauko Röyhkä tuo mieleeni kolmikulman.

Outoako?

Kaiken maailman...

Tänään joutui hieraisemaan silmiään kulkiessaan Citymarketissa Chiquitojen ohi hevi-osastolla. Banaanien ostajia lahjotaan nyt nimittäin, milläkäs muulla, kuin banaanin pilkkojalla!

Tämä laite siis tosiaan asetetaan banaanin päälle, painetaan, ja tadaa! se pilkkoi banaanin ohuiksi siivuiksi. Mainoslauseessa kehutaan kuinka tällä saat "vaivattomasti banaanisiivuja esimerkiksi aamupalamurojen sekaan" (tai jotain tämänkaltaista).

Tähän astihan se banaanin pilkkominen onkin ollut aivan järjettömän vaikeaa. Todella työläs operaatio, johon ei millään jaksa ryhtyä aamuisin ilman kunnon apuvälinettä, joka nyt, kiitos Chiquitan, on jokaisen ulottuvilla!

Ymmärtäisin, jos tämä olisi myynnissä apuvälinekaupassa kädettömille. Mutta mattimeikälaisille? Ellei ihan Vuoden turhake, niin ainakin vahva ehdokas, jos minulta kysytään.

Smoothie bar

Helsinkiin aukesi tänään Suomen ensimmäinen SuperSmoothie bar!

Poikkesin akrobatiatunnin jälkeen juomassa taivaallisen hyvän "palautusjuoman" avajaisissa, ja maistoin myös aivan mahtavaa supersuklaata. Jostain syystä itsetehdyt suklaani eivät ole mitään sinne päinkään, enkä oikeasti edes ymmärrä miksi. Harjoituksen puutetta?

Smoothie bar toimintaa harrastetaan siis Kampin Crush barin (Urho Kekkosen katu 5) tiloissa arkipäivisin klo 8-18. Piristävä ja ruokaisa vaihtoehto kun lähdetään ystävän kanssa "kahville" tai "yhdelle". Suosittelen!

Smoothie

Smoothie kokeilut on jäänyt melko vähiin, mutta tänään päädyin tekemään taas yhden..

Idättämäni sinimailanen ja kikherneet rupesivat näyttämään siltä, että ne olisi pakko saada käytettyä pois, joten päätin tehdä niistä makean pirtelön.

Sekoitin niiden kanssa yhden banaanin sekä vadelmasorbettia. Heitin vielä sekaan kämppiksen jostain ilmaiseksi saaman pikkuruukullisen jotain erittäin vahvan makuista, apilan näköistä "yrttiä"... mitä lie. toivottavasti syötävää kuitenkin.

Niin, ja peittääkseni itujen makua, heitin sekaan vielä n. puoli desiä agavenektaria.

Ensimmäinen lusikallinen maistuu makealle, kolmannen kohdalla suuta jo polttaa, ilmeisesti ne oudot apilat oli vielä luultuakin vahvempia... No, taukoja pitäen se menee alas.

Mahtava fiilis

Tajusin, että on aika monta asiaa, joista en ole edes maininnut täällä blogissa, ja jotka kuitenkin ovat tosi tärkeitä ilon lähteitä elämässäni.

Tämä syksy on ollut jotenkin erikoisen hyvää aikaa siinä mielessä, että olen saanut aloitettua sellaisia juttuja, joita olen pitkään miettinyt mutten vaan ole saanut aikaiseksi. (Mistä ihmeestä se johtuu, ettei vaan "saa aikaiseksi"?)

Näistä kaikista voisi varmasti tehdä omat blogauksensakin, mutta luettelen ne nyt kuitenkin tässä.

Maalaus. Aloitin käymään öljyvärimaalaustunneilla. Tänään tunnilla huomasin, etten osaa maalata sitten yhtään, ja silti jäi ihan älyttömän mahtava fiilis päälle. Sellainen fiilis, että tekisi mieli nauraa ääneen, outoa?

Nypläys. Mummilta jääneet pitsinnypläystarvikkeet pääsi vihdoin ja viimein käyttöön. Harvoja asioita, joiden parissa tulee sellainen flow, että pari tuntia saattaa hurahtaa täysin huomaamatta. Sama fiilis kun nukahtaa päiväunille, ja kun avaa silmät on kaksi tuntia mennyt. Ei varmaan kaikille sopiva laji, mutta tällaiselle perfektionistille sopii täydellisesti pikkutarkkuutta vaativa näprääminen ja lankojen kiristely, jotta pitsistä tulisi tarkkaa ja virheetöntä. Ihanaa.

Akrobatia. Harrastin akrobatiaa muistaakseni 10-vuotiaana, ja siitä lähtien olen miettinyt sen aloittamista uudelleen. Eihän siinä mennytkään kuin 15 vuotta. No, parempi myöhään etc. Viime keväällä kun muutin Helsinkiin sain vihdoinkin lajin aloitettua, ja nyt olen ihan hurahtanut. Treenailen nyt melkein joka toinen päivä kotona ja kisahallilla, varsinkin siltoja. Se oli lempiliike jo lapsena, ja edelleen suosikki. Suurimmat esteet tuntuu asettavan pelko, joka on tullut aikuisuuden myötä. Eilen kisiksellä käydessä uskalsin ensimmäisen kerran tehdä yksin kuperkeikan käsillä seisonnasta ilman pehmennyspatjaa! Kuinka hienolta voikaan tuntua onnistuminen?


Yksi asia tosin, jota en vieläkään ole saanut tehtyä on lauluntuntien otto. Ihan ei vielä kantti riitä Ollin tapaan. Kun on kämppiksinä 4 muusikkoa, niin ei vaan riitä pokka, kun tietää omat "laulutaitonsa" eli niiden puutteen. Ehkä pienellä psyykkaukselle vielä jonain päivänä ;)