perjantai 20. maaliskuuta 2009

Uusi vanha ihastus

Luulin pärjääväni ilman omaa kuntokeskusta, mutta vieroitusoireet iski. On se vaan niin mukavaa päästä milloin vain salille tai jumppaan, ja sieltä lämpimään saunaan... Kotona kun ei ole edes tuota saunaa.

Muutin Helsinkiin jo joulukuussa, mutta en ole raaskinut sitoutua vuodeksi mihinkään saliin, kun ne ovat täällä niin kalliita. Pikkuhiljaa on kuitenkin ruvennut tuntumaan, että jossakin on pakko alkaa käymään, joten ostin 3 kk kortin Herttoniemen Ladylinelle. Älyttömän hyvä keksintö tuo heidän Vuokrapörssi

Tuolla Ladylinella on ilmainen infrapunasauna, jossa viihdyin eilenkin 30 minuuttia. En tiedä onkohan siitä oikeasti hyötyä? En ole kuullut kenenkään kokemuksia. Ainakin siellä on hyvä lukea lehtiä.
Toinen hauska uusi juttu tuolla on tärinälauta! Siis tärisevä lauta, jonka päällä seistään. Tämänkään hyödyistä en ole vielä vakuuttunut.

Vielä yksi plussa Ladylinella on joogatunnit, jollaisella olin eilenkin. Lappeenrannan keskuksessa, jossa kävin ei ollut joogaa, joten jouduin maksamaan ja käymään niillä tunneilla eri paikassa. Mutta tuolla sitä tosiaan on, ja vieläpä astangajoogaa, niistä muista en niin välitäkään.

Tosin eilen taisin innostua vähän liikaa, sillä joogan, juoksumaton, tärinälaitteen ja saunan jälkeen menin vielä akrobatia tunnille, jossa olinkin sitten niin poikki, etten saanut lopputunnista tehtyä kunnolla edes yhtä punnerrusta :D

Ei kommentteja: