lauantai 24. lokakuuta 2009

Ruoan vaikutuksista

Kirjoitin 7.9. siitä, mitä pieniä epäkohtia koen omassa kropassani/jaksamisessani olevan, ja mietin jos joihinkin niistä vaikuttaisi uusi ruokavalio. Nyt voisi olla pienen tilannetiedotteen aika, kun olen jo muutaman kuukauden ajan muuttanut ruokavaliota puhtaampaan suuntaan ja aloittanut monien uusien superruokien syönnin.

Väsymys kuriin. Saatan nukkua nykyään 9 tuntia yössä ja lisäksi 3 tunnin päiväunet. Vapaapäivinä voi uni venähtää 13 tuntiin, vaikka olisin viikolla jo nukkunut edellä mainitut määrät...

Tässä tapahtui muutamassa viikossa sellainen muutos, että aloin nukkumaan 8 tuntia yössä, eikä mitään tarvetta päiväunille enää ollut. Alku vaikutti siis lupaavalta. Nyt kuitenkin kun viikko sitten jouduinkin aloittamaan kuudelta nousemisen, niin aamut ovat tulleet jälleen vaikeiksi. Herääminen ennen auringonnousua, sysipimeään, tuntuu mahdottomalta, vaikkei päivisin enää väsytäkään.

Samaan kai liittyy sekin, ettei välillä jaksaisi tehdä mitään. Ei jaksaisi mennä edes sellaisiin harrastuksiin, joista oikeasti pitää. Vaikka olisi nukkunut kuinka eikä oikeaa väsymystä siis voi olla.

Muistan tuon tunteen kun mikään ei huvittanut, ja teki mieli vaan levätä ja levätä ja tuijottaa tietokoneelta sarjoja. Tällaista ei ole enää kuitenkaan ollut, eivätkä mitkään mieluisat tekemiset ole enää jääneet väliin.

Muisti pätkii. Välillä pahasti.

Ei enää yhtä pahasti, joitain sanoja joutuu edelleen hakemaan aina välillä. Suurin muutos on tapahtunut oppimisnopeudessa, tentteihin luku on helppoa! Asiat tuntuu tarttuvan päähän yllättävän tarkasti jo ensimmäisellä lukukerralla. Olenkin yrittänyt panostaa aivotoimintaa tukeviin ruoka-aineisiin.

Iho saisi olla terveemmän näköinen, ilman epäpuhtauksia ja epätasaisuuksia.

Tajusin juuri yksi päivä, että en ole kiinnittänyt enää mitään huomiota ihonhoitoon. Peruspesut käy itsestään, mutta en ole joutunut muuta miettimään, sillä iho on tasaisen värinen eikä mitään näppylöitä ole ollut ties mihin aikaan.

Turvotus ja vetämätön olo syömisen jälkeen pois, ja energiaa tilalle!

Oliko mulla joskus vetämätön olo? Taisi olla.. No, ei ole enää, eikä mahakaan enää turpoa.

Päänsärky ja selkäsärky saisi loppua. Miten ruokavaliolla voisi vaikuttaa näihin, en tiedä. Ehkä voi, ehkä ei.

Näitä olen nyt viime päivinä miettinyt eniten, päänsärky tulee heti kun kopautan pääni (akrobatiassa) tai aurinko paistaa. Se lähtee nopeammin pois, ja jopa usein ilman lääkkeitä, mutta loppunut se ei kyllä ole. Selkäsärytkin jatkuu ihan entiseen tapaan.

Muutosta on siis tapahtunut, ja oikealla tiellä ollaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minua kiinnostaisi tietää mitkä ruoka-aineet ovat aivotoimintaa tukevia?

Blogiasi on mukava lukea ja huomata, että toisilla on vastaavia kokemuksia ja tuntemuksia puhtaampaan ruokaan siirryttäessä kuin itselläni!

Karoliina kirjoitti...

Kiva kuulla anonyymi :)
Mun tietouteni aivoruoka-aineista on peräisin Olli Postilta saaduista vinkeistä. Syön seuraavia aineita, joiden olen ymmärtänyt olevan yhteydessä aivojen toimintaan: maca, chlorella, spirulina, siitepöly. Goji, kaakaovoi, Rice Bran, Chia...
Syön myös omega-3:sta, d-vitamiinia, ja B-vitamiinisekoitusta.

Nämä on aika pitkälti superruokia kaikki. Sitä miten ns. normaalista ruoasta saatavat aineet vaikuttavat aivotoimintaan en oikeastaan tiedä.

Mitä nyt vähän selailin tutkimuksia netissä niin ainakin muistisairauksien ehkäisyssä oli todettu auttavan antidioksidanttien (esim. E-vitamiini) ja omega-3 riittävä saanti. Ja b-12 puute taas lisäsi riskiä. Syömässäni b-valmisteessa on tuota b-12:sta, mikä on tärkeää kun en syö lihaa, enkä pahemmin maitotuotteita.