perjantai 7. tammikuuta 2011

Huulipunissa lyijyä - tää maailma on niin väärinpäin...

Moni varmaan lukikin Hesarista tai muista lehdistä tutkimuksesta, jonka mukaan huulipunissa on lyijyä huomattavia pitoisuuksia. Suuria pitoisuuksia oli varsinkin luonnonkosmetiikan punissa, ja syyksi epäiltiin sitä, että lyijy tulee maaperästä ja luonnonkosmetiikan ainesosista suurempi määrä tulee luonnosta tai maaperästä.

Joku ihminen saattaa tämän perusteella pelästyä ja hylätä ajatuksen luonnonkosmetiikasta parempana tai puhtaampana vaihtoehtona. Mutta tulikohan monelle samat ajatukset mieleen kuin minulle?

Rupesin nimittäin heti miettimään, että mistä se lyijy sinne maaperään sitten on joutunut? No ihmisen toimesta tottakai, esimerkiksi liikenteen ja teollisuuden päästöistä.

Jos tästä em. uutisesta ja muista vastaavista voi päätellä, että oikeasti ihmiselle melkeinpä terveellisempää on käyttää synteettisiä tuotteita ja kemikaaleja kuin luonnonkosmetiikkaa, niin eikös tässä nyt ole homma kääntynyt ihan päälaelleen??

Ihminen on siis itse myrkyttänyt luontonsa niin, että hänelle terveellisempi vaihtoehto on nykyään käyttää vain luonnottomia tuotteita, joiden valmistus sitten taas tuottaa lisää myrkkyjä sinne luontoon.

Ei tän nyt ihan näin pitäisi mennä.

8 kommenttia:

redshift kirjoitti...

Huh, ei oo yhtään hyvä. Onneks olen vielä niin laiska huulipunankäyttäjä etten viitsi vaivata päätäni juuri huulipunan luomuudella. Käytän siis tavallista ja panostan muissa asioissa enemmän luomuun.

Toivottavasti tämmösiä uutisia ei ala tuleen muistakin tuotteita ja elintarvikkeista. Vaikka uutisointi on kyllä hyvä, mitä enemmän keskustelua sen pareppi.

Dragofix kirjoitti...

Tuossa on vielä toi FDA:n tutkimus vuodelta 2009. Aika rankkaa mättöö naiset laittaa huuliinsa. En antais pussaa huulipunatuilla huulilla. :D

Karoliina kirjoitti...

redshiftä: oli niissä tavallisissakin punissa sitä lyijyä, joissain merkeissä reilusti ja joissain taas ei merkittävästi... lista löytyy varmasti googlettamalla jos haluaa vilkaista.
Itsekin oon käyttänyt niin vähän huulipunaa etten ole miettinyt vielä luomupunan ostoa.. kun en ole mitään muutakaan punaa ostanut vuosiin. Mutta täytyy kyllä miettiä muutenkin, että jos punaa käyttää niin sitä myös tulee syötyä aika reippaasti, eli mitä kaikkia aineita sitä pistääkään suuhunsa...

Daniela kirjoitti...

Hoksasin itse saman(kaltaisen) uutisen syksyllä: http://dailyeko.blogspot.com/2010/09/luomulyijylla-pusuhuulet.html

Huulipunaa en itse ole koskaan "oppinut" käyttämään, joten sikäli tuo ei omaa maailmaani kovasti romuttanut MUTTA, totuus on se, että - kuten sanoit - ilmassa pörrää ties mitä pienhiukkasia. Ja kaipa ne hengittäessä sisuksiimme päätyvät?

Karoliina kirjoitti...

joo muakin järkytti enemmän se ajatus, että oikeasti luonnosta tulevat jutut on nykyään niin saastuneita :( en tiedä onko missään enää oikeasti "puhdasta luontoa" kun niitä pienhiukkasia ja vaikka mitä löydetään tosiaan joltain arktisilta jääalueilta asti.

Kävin just tekemässä Ympäristötekniikan perusteiden tentin (jäänyt rästiin vuodelta 200x) ja rupesin miettimään, että on se ympäristötekniikkakin aika ahdistava ala, kun perusteidenkin materiaali on varmaan 95% negatiivista. "pienhiukkaset sitä, ja teollisuuden päästöt tätä, ja kemikaaleja ei valvota euroopassa jne."
Ne pienhiukkaset tosiaan menee meidän sisuksiin, ja tekee vaikka mitä tuhoa. Tieto lisää tuskaa. Ja silti kiinnostaa toi ympäristöala...

Neonomide kirjoitti...

Lyijy on kivaa tavaraa. Kun vaihdettiin lyijybensat lyijyttömiin, väkivaltaluvut tippuivat dramaattisesti kaupunkialueilla ympäri maailmaa. Jenkkien rikollisuuden mekka Detroit on lyijysaasteisimpia asuinpaikkoja Yhdysvalloissa.

Suomessakin naiset ovat jo hyvin tasoissa mm. parisuhdeväkivallan suhteen, kun seurataan miten paljon sairaalaa vaativia pahoinpitelyjä tapahtuu. Huulipuna ja muu kosmetiikka ei ainakaan saa jail-free-korttia.

Neonomide kirjoitti...

Luonnonkosmetiikasta se verran, että tietyt kasvit (ei vain osmankäämi ja hamppu) ovat erittäin tehokkaita raskasmetallien kerääjiä.

Karoliina kirjoitti...

Mielenkiintoinen juttu Neo, en muistanutkaan tuota, vaikka oon kyllä joskus kuullut.