lauantai 31. lokakuuta 2009

Selittämättömän negatiivinen olo

Meinasin taas laittaa yhden negatiivissävytteisen postauksen ärsyyntyessäni Helsingin Sanomien jutuista. Sitten rupesin miettimään uudelleen, että hetkinen. Mikä vaivaa? Miksi olen ollut niin ärsyyntynyt viime päivinä?

Olen aina ollut sellainen ihminen, että stressaannun jos minulle ei jää tarpeeksi vapaa-aikaa. En voi esimerkiksi ottaa harrastuksia tai töitä jokaiselle viikonpäivälle koulun ohella, sillä minun on pakko saada olla vähintään yksi päivä viikossa melkein kokonaan ilman pakollista tekemistä. Toisaalta jossain määrin myös nautin siitä, että on paljon asioita tehtävänä. Teen joka päivä listoja tehtävistä asioista, ja saan jotain outoa tyydytystä kun saan vedettyä niistä kohtia yli.

Viime aikoina on kuitenkin tuntunut, että on liian kiire. Tiedän, että varmasti monet muutkin ihmiset tekevät viikossa yli 50 tuntia töitä, mutta minulle se on liikaa. Tämän lisäksi pitäisi ehtiä nypläys- ja maalaustunneille ja kahdelle akrobatiatunnille viikossa. Joka aamuinen pakollinen herätys klo 05.50 stressaa minua koko edellisen illan, saaden minut huonotuuliseksi. En tiedä onko tämä kuitenkaan ainoa syy. Olen ahdistunut kauheasti viime päivinä lukiessani Heidin ja Ollin blogien negatiivisia kommentteja, nettikeskusteluja ja lehtijuttuja. Onko yleinen negatiivisuus lisääntynyt vai kuvittelenko vain? En tiedä pitäisikö lopettaa lukeminen kokonaan. En oikein pysty nyt pääsemään tämän ahdistuksen ja negatiivisuuden syistä perille, mutta ehkä tämäkin asia taas aukeaa itsestään kun odotan.

Positiivista on, että ilmoittauduttiin juuri poikaystävän kanssa joogakurssille. On pitänyt jo pitkään aloittaa uudestaan jooga ja meditointi . Kuvittelenko vaan, vai onko jotenkin hassua että tehtävien asioiden listassa lukee: -meditoi (?? :)

4 kommenttia:

Mirja kirjoitti...

Löysin eilen blogisi ja selasin juttujasi. Pari kommenttia aiempiin kirjoituksiisi....
Hampaiden narskutteluun auttaa ainakin minulla öisin pidettävä purentakisko. Se ei poista narskuttelua, mutta vähentää sitä ja hampaiden sijaan kisko kuluu. Minulla ainakin narskuttelu on kuluttanut vuosien myötä hampaita. Yhteen hampaaseen on sen takia jouduttu laittamaan kruunu. Ei kivaa, eikä halpaa (käyn yksityisellä).
Minulla kisko on vähentänyt myös päänsärkyjä.
Purentalihasten kipeytymiseen auttaa myös hieronta. Ainakin käyttämäni hieroja osaa hieroa kipeät kohdat kaulan sivusta.
Aamuheräämisten hankalaluuteen tähän aikaan vuodesta kirkasvalolamppu auttaa. Suosittelen hankkimaan, jos ja kun budjetti antaa myöten (tai pyydä vaikka joulupukilta). Suosittelen.

Karoliina kirjoitti...

Moi Mirja.
Tän blogin "linja" onkin muuttunut aika paljon alkuajoista, vaikka tietoisesti yritänkin pitää tämän blogin melko "linjattomana" ja kirjoittaa kaikesta mikä itseäni kiinnostaa.
Olisin voinut tietysti kirjoittaa vähän päivitystä tuohon purentajuttuunkin, oikeastaan voisinkin tehdä sen blogauksen muodossa vaikka heti.
Kirkasvalolampun meinasinkin jo ostaa! Mutta sitten isäni paljasti meinaavansa ostaa sen minulle joululahjaksi, joten nyt odottelen joulua :)

Anonyymi kirjoitti...

hei, löysin tämän blogisi tänään. pidän paljon tyylistäsi, joten tulen kyllä lukemaan jatkossakin. kaikkea hyvää :)

Karoliina kirjoitti...

Kiitos anonyymi, ihana kuulla ja samoin :)