sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Suolahuuhtelu (Salt Water Flush)

Tein tänään aamulla suolahuuhtelun, ja ajattelin nyt ruveta kirjoittelemaan taas enemmän tänne blogiin tällaisista mielenkiintoisista tai hyvistä jutuista mitä itse harrastan tai kohtaan.

Suolahuuhtelu, Salt Water Flush, on puhdistus suolistolle. Suolaveden juominen tyhjentää suolen, jolloin kaikki siellä oleva kuona, vanha ruoka ja myrkyt ulostautuvat veden mukana. Tämä voi olla monilla paastoajille tuttu paaston aloitustyhjennyksenä, mutta sitä voi käyttää muutenkin, koska tahansa, kun tuntuu, että haluaa puhdistaa elimistöään ja keventää oloaan. Itse teen tätä välillä aamuisin, ja pidän sen jälkeen loppupäivän mehupaastoa. Tällainen yhden päivän paastokin keventää oloa ja mieltä mukavasti.

Ohje on yksinkertainen:

1. Juo suht reippaalla tahdilla litra haalea vettä johon on liotettu 1 rkl aitoa suolaa. (Meri- tai vuorisuolaa, ei mitään teollisesti muunneltua myrkkysuolaa.) Vinkki: Vältä suolan maku pitämällä nenästä kiinni.

2. Odota, että vesi tulee ulos peräpäästäsi ja tuo mukanaan kaiken kuonan. Tähän kannattaa varata aikaa :)



Suolahuuhtelun suorittaminen kestää oman kokemukseni mukaan tunnista kahteen ja puoleen. Tätä ei siis kannata lähteä kiireessä koettamaan :)

Suolahuuhtelun voi myös tehdä väärin, ja olen varmaan onnistunut tekemään sen niin väärin kuin voi. Minulla meni itseasiassa yllättävän kauan ennen kuin sain sen toimimaan kunnolla. Selityksenä huuhtelun toimimattomuudelle on ehdotettu esimerkiksi sitä, että elimistöllä on puutos oikeista suoloista, ja siksi ne imeytyvät, eivätkä aiheuta flush-ilmiötä. Olen kuullut, että monilla ihmisillä kuten itsellänikin kesti useita kokeilukertoja ennen kuin tämä lähti toimimaan.

Jos toivottua vaikutusta ei tunnu tulevan (itselläni lähtee yleensä (nykyään!) toimimaan vatsa jo ennen kuin olen ehtinyt juoda litraa loppuun) niin voit kokeilla juoda toisen litran (tai mahd. paljon) vettä ja tämä saattaa laittaa toimituksen käyntiin.

Joskus aiemmin koin suolaveden juomisen todella inhottavaksi, ja vaikeaksi. Silloin yritin helpottaa hommaa juomalla tosi tiukkaa suolavettä (eli siis paljon suolaa, vähän vettä) ja sen jälkeen loput litrasta pelkkää vettä. Tämä ei tuottanut toivottuja tuloksia, ja kuulin jostain, että tällainen voisi olla liian rankkaa munuaisille, eikä siis kovin fiksu veto. Nykyään olen ilmeisesti tottunut tuohon suolaveden makuun, sillä se menee alas huomattavasti helpommin kuin aiemmin.

En välttämättä myöskään suosittele kokeilemaan tätä illalla, vaikka sekin kuulemma joillekin toimii. Itse kokeilin kerran (ajattelin, että onhan tosta viime ateriasta jo aikaa...) ja tuloksena oli järjettömäksi palloksi turvonnut, pinkeän kiristävä maha, josta kuului lorinaa koko yön, muttei tullut mitään ulos :D

Omien kokemusteni perusteella teen siis suolahuuhtelun nykyään aina aamulla (mielellään niin etten edellisiltana ole syönyt raskaasti), juomalla nenästä kiinni pitäen suolavettä niin pitkään kuin pystyn, jonka jälkeen huuhdon maun pois huikalla Yogiteetä ennen kuin päästän nenästä :) Yritän saada koko litran menemään mahdollisimman nopeasti, jotta efekti olisi tehokas. Tämän jälkeen hieron vatsaa jonkun verran, aina paksusuolen suuntaisesti, eli oikealta alhaalta alkaen ylös ympyrän muotoisesti ja painaen loppuympyrästä enemmän peräsuolen kohtaa. Joskus suolahuuhtelu aiheuttaa itselläni vatsanväänteitä, mutta esimerkiksi tänään ei tuntunut mitään.

Lisää suolahuuhtelusta voit lukea Halon blogista, foodit.fi-keskustelusta tai englanniksi täältä.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka usein teet tuon suolahuuhtelun? Tein aamulla eka kerran ja olihan kokemus. Ensin en meinannut saada juotua sitä litkua. Oli ainakin kevyt olo tyhjennyksen jälkeen. :)
Kiitos ohjeesta.

Anonyymi kirjoitti...

Siis miten rivakkaan suoli toimii? Pitääkö siihen varata 'vapaapäivä' vai riittääkö jos työpaikalla veski lähellä ;) ?

Karoliina kirjoitti...

Moi, en itseasiassa muista enää kuinka usein tuota tein, nyt nimittäin viimeiset 18 kuukautta olen joko ollut raskaana tai imettänyt, enkä siis tehnyt mitään puhdistuksia :) Muistaakseni tein tuota aika lailla fiiliksen mukaan, eli aina kun tuntui, että pitää vähän keventää esim. ruokavaliota niin saatoin tehdä tuon huuhtelun ja syödä päivän tai pari kevyesti, raakaruokaa tms. Ehkä kerran parissa kuussa max.

Ja vatsahan saattaa toimia aika pitkäänkin, aamulla kun tekee niin se voi alkaa toimia aika nopeasti kun saa tuon juotua, mutta voi olla, että vessassa joutuu ravaamaan monta kertaa jopa parin tunnin ajan... En kyllä töissä lähtisi tekemään :) Kotona varaisin ainakin ehkä kolme tuntia koko hommaan, ettei tule vahinkoja :D Varmaan kun on tehnyt pari kertaa niin oppii tuntemaan oman suolensa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Facebookissa paranna itsesi luonnollisesti-ryhmässä tuo tehtiin melkein livenä. :) Minä laitoin tämän sivun sinne ja kovin on suosittu aihe.

Anonyymi kirjoitti...

moi! Nyt on settimestarin erikoinen koneessa. Olen joskus kokeilut muut vastaavat testit ja niistä on ollut hyötyä. Viikon aasto ja muut suoliston hyvinvointi jutut. Kirjoitan Lisää kun on suolisto lähteny toimii =) ja jos ei lähde nyt toimimaan, niin laitan viestiä mikä meni mönkää. t. entinen sm-tason urheilja

Karoliina kirjoitti...

Hauska juttu, että kirjoitit tänne pitkään hiljaisena olleeseen juttuun kommentin juuri kun itselläni kävi tosi pitkästä aikaa mielessä, että voisi vähän suolahuuhdella. Pitänee itse ottaa huomenna asiakseen tämä :)
Tsemppiä sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kohta lähtee vesiannos. Katsotaan miten käy..tarkoitus olisi pitää ainakin viikon paasto. Rankkaa, kun on tottunut naposteluun ;). Paasto on hyvä keino tahdonvoiman harjoitteluun :)

Anonyymi kirjoitti...

Join litran suolavettä ei mitään vaikutusta kolmeen tuntiin ja join toisen litran suolavettä eikä vieläkään mitään vaikutusta.
Täytyy kokeilla huomenna vissiin uudestaan ja aloittaa aamusta jos illalla sais toimimaan

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin toisena päivänä taas kolmentunnin välein litran suolavettä eikä kumpanakaan päivänä mitään vaikutusta ?
Onkohan mulla joku krooninen suolapuute?
Kolmatta litraa ei oikein uskalla kiskasta.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä jos vahingossa käyttää jotain väärää suolaa? Onko se vaarallista?

kaarina kirjoitti...

Join litran suolavettä ja kaikki tuli yläkautta ulos

Anonyymi kirjoitti...

Sain ohjeen suolahuuhtelun tekemiseen ja siinä sanottiin, että suolan määrä on tarkka, jotta tuota imeytymistä ei tapahdu. Ohjeen mukaan kevennetään ruokaa edellisenä päivänä kasvipohjaiseksi (kasviskeitto) ja huuhtelun jälkeen samana iltana otetaan myös kevyesti. Seuraavana päivänä voi syödä normaalisti. Suolan olisi hyvä olla raffinoimatonta (käsittelemätöntä) merisuolaa, mitä saa luontaistuotekaupoista. Aikomuksenani on viikonloppuna "huuhtaista", katsotaan mikä on lopputulos.

Anonyymi kirjoitti...

Kai ymmärrätte ettei ainakaan terveelle ihmisille kerry 'kuona-aineita' suolistoon?
Taas jymäytetään ihmisiä pseudotieteellisellä roskalla.

Timppa kirjoitti...

Oli miten oli nyt on litra juotu ja 10 min menny, pientä vatsan vääntö mut vielä ei mitään traagista oo tapahtunut. Ilimotteelen ku jottain tapahtuu (:

Karoliina kirjoitti...

Toivottavasti tapahtuu vaikka otitkin sen ilmeisesti näin illalla! :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten olisi vanha kunnon risiiniöljy? Ei varmaan ole mahdollista, ettei se toimisi. Vai puhdistaako tuo suola jotenkin eri lailla?