maanantai 15. helmikuuta 2010

Kuukausi Porissa ja vatsaprojekti

Saavuin eilen illalla tänne Poriin siskoni luokse, sillä suoritan täällä sairaalassa kirurgisen harjoitteluni. Täällä tulen siis oleskelemaan seuraavan kuukauden.

Tuon harjoittelun ohella tässä on toisenlainenkin "hoitoprojekti" työn alla, siskoni on nimittäin kärsinyt selittämättömistä vatsavaivoista nyt syksystä asti. Maha turpoaa palloksi, kerää ilmaa ja vatsa on löysällä. Terveydenhoitaja oli antanut ohjeeksi syödä puuroa ja lisätä muutenkin viljoja, sekä ottaa käyttöön maitotuotteet. Tätä aiemmin siskoni ei käyttänyt paljoakaan maitotuotteita kotona (koulun ruoissa kyllä..) ja söi enimmäkseen ruisleipää.

Oman kokemukseni mukaan ainut mikä minun vatsaani turvottaa on vilja ja maito. Samanlaisia tarinoita olen myös kuullut ja lukenut niin paljon, että on vaikea uskoa, että nuo terveydenhoitajan suositukset olisivat parhaat mahdolliset. Eivätkä ne kuulemma mitään olleet auttaneetkaan, joten päätin laittaa siskon vähän toisenlaiselle "dieetille" nyt kun kerran täällä olen.

Toin mukanani tänne vähän Chiaa ja pellavansiemenrouhetta ja tänään kävimme yhdessä Porin ilmeisesti ainoassa (saa vinkata jos tietää muita!) luomupuodissa, joka sijaitsee Kauppahallissa. Ostimme reilusti luomukasviksia, pakastemarjoja, hunajaa, kristallisuolaa yms. Tarkoitus on nyt jättää kokonaan pois kaikki viljat, sokeri, maitotuotteet ja hiiva. Tietysti myös kaikki einekset ja tuhottomasti lisäaineita sisältävät kouluruoat. Katsotaan jos tällä dieetillä mikään siellä vatsassa muuttuisi.


Itsekin ajattelin nyt siskon tukeni syödä samalla tavalla. Päätös varmistui, kun kävin tänään syömässä sairaalaan ruokalassa.. ja sain yllättäen taas "lisäainepäänsäryn". En oikeasti tiedä onko syynä tosiaan lisäaineet, mutta näin veikkaisin sillä olen saanut tuon saman päänsäryn noin tunti jokaisen kerran jälkeen kun olen syönyt "tavallista" ruokaa koululla. Näitä kertoja on siis ollut vain noin viisi viime syksyn jälkeen, joten luulen jo tunnistavani tuon säryn siitä ruoasta johtuvaksi. Mikä sen siinä aiheuttaa, sitä en tiedä. Särkyä ei tullut viime syksynä kun minulle tehtiin koulun keittiössä oma lisäaineeton ruoka.

Tänään menuun kuului aamulla Heidin reseptin mukainen mantelipuuro (aivan ihanan makuista muuten!) sekä Olli Postin hehkuttama Chiapirtelö. Illalla syötiin sitten höyrytettyä kukkakaalia, parsakaalia ja ruusukaalia, sekä tofua.

Chiapirtelöön meni tänään:

3 dl Chiaa (liotettuna yön yli 3 rkl Chiaa+3 dl vettä)
2 rkl kookosöljyä
½ dl liotettua gojia
hunajaa

Huomenna mukaan pääsee myös tänään ostetut luomumansikat ja -mustikat!


Lisäys: Luin juuri Raakaveljesten blogista, että pellavansiemen ei olekaan niin hyvä kuin mitä on kuviteltu, sillä se tuo estrogeenisia yhdisteitä kehoomme. Rouheessa on vielä sekin vika, että sen arvokkaat rasvat altistuvat ilmalle ja valolle ja härskiintyvät. Tämä ei tarkoita, etteikö pellavansiemenessä olisi hyviä ominaisuuksia, vaan että siinä on myös huonoja puolia, minkä takia fiksua olisi vaihtaa johonkin vielä parempaan, esim. Chiaan. Nyt menossa oleva paketti pellavansiemeniä tulee tietysti syötyä loppuun, mutta sen jälkeen taidan "tyytyä" Chiaan ja muihin, parempiin vaihtoehtoihin :)

4 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Loistava ruokavaliomuutos, olen varma, että siskosi kuntoutuu tällä. Kerrothan sitten miten kävi? Tarkkana vain pitää olla, sitä vehnääkin ja gluteenia on eri muodoissaan joka paikassa, eri nimillä. Keliakialiiton sivuilta saa tarvittaessa tietoa lisää.

Pellavansiementähän saisi syödä vain rajoitetun määrän päivässä. En tiedä kannattaako sitä kokonaan pois jättää; itse syön pellavansiemenöljyä n. 1 rkl smoothien seassa. Täytyy ilmeisesti tutkia asiaa vielä.

Karoliina kirjoitti...

Joo tuon ruokalusikallisen verran niitä on tullut itsekin syötyä. Liotettuna siis olen hörpännyt, niistä tulee ihanan tuntuinen lima :)

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, kuinka luonnollista on roudata toiselta puolelta maapalloa gojia ja muita terveyruokia Suomeen? Ja eikös ne sisällä aika paljon torjunta-aineita? Kuin "perinteistä" on "valmistaa" ruoka jauheista jne?

Itse uskon siihen, että ihmisen on terveellistä syödä sitä mitä omassa ympäristössä syödään. Olen norjalainen ja syön paljon kalaa, vihanneksia jne. Täällä kylmässä tarvii eri ruokia kuin tropiikissa, uskoisin :)

Ja vielä äärimmäisyys: kuinka normaalia ois jos kaikki alkais syömään nuita kalliita kaukaa tuotuja jauheita? Ne tuottajamaathan riistettäis loppuun??

Kiitos jos vastaat. Olen kiinnostunut tästä ruoasta, mutta epäilykset on suuret :)

Karoliina kirjoitti...

Moi Anonyymi, vastaan toki.

Mielestäni pitää pitää asiat oikeissa mittasuhteissaan. Ihmiset (muut kuin superfood-ihmiset) käyttävät joka päivä ihan hurjat määrät kaukana tuotettuja ruokia, myös sellaisia, jotka on tuotettu hyvin arveluttavissa olosuhteissa ja "riistäen". Parhaat esimerkit varmaan kahvi ja kaakao! Nämä siis olisi hyvä aina ostaa Reiluna kauppana ja luomuna.

Ja toinen mielestäni jännä juttu, että puhutaan noiden jauheiden ekologisuudesta, mutta ei tulla ajatelleeksi niitä satoja muita tuotteita joita jo syödään, jotka on kaukaa raahattu, eivätkä ole kuuluneet alkuperäisesti tänne Pohjoiseen. Syötkö itse esimerkiksi kahvia? kaakaota, suklaata? banaaneja? kiiviä? ananasta? sitrushedelmiä? mangoja? viinirypäleitä? kookosta? ulkomailta tuotuja juustoja? esimerkkejä on PALJON :)

Ja ruokakulttuuri muuttuu; kuinka normaalia meidän oli alunperin ruveta syömään mitään kaukaa tuotua, kuten perunaa? :) Kannatan kyllä itsekin lähellä tuotettua pääasiassa, ja ostan mieluummin suomalaisena kaiken mitä suomesta saa!

Jauheiden hyvä puoli kuljetuskustannuksen kannalta on se, että ne ovat hyvin tiiviissä muodossa suhteessa niiden sisältämään ravintomäärään! Toisin kuin esimerkiksi kaukaa raahattavat hedelmät. Nämä jauheet myös, jos ne ostaa oikeasta paikasta, on usein luomua ja tuotettu eettisesti. Toisin kuin esim. se kahvi tai banaanit.

Vastasin just pari päivää sitten samantapaiseen kysymykseen, joten laitan senkin vastauksen tähän, vaikka aika lailla samaa selittelyä sekin on :)


"Tuossa on nyt oikeastaan kaksi asiaa, voin vastata molempiin :)
Ensinnäkin, kuinka moni Suomessa EI käytä toiselta puolelta maapalloa roudattuja ruoka-aineksia? veikkaan, että todella harva. Ananakset, banaanit, päärynät, pähkinät, kiivit, liha (tai vähintäänkin niiden eläinten syömä soija!)... keksit varmasti itsekin paljon esimerkkejä. Myös sellaisia aineita tuodaan ulkomailta joita saisi Suomestakin esim. hunaja, maitotuotteet jne.
Itse pyrin aina suosimaan suomalaista, mutta terveellinen menee silti usein senkin edelle. Tosin nämä päätökset on joskus hankalia, eettinen vai terveellinen.. Käytän myös esimerkiksi lähiruokaluomupiiriä, ja sillä lailla pyrin ostamaan mahd.paljon ruoistani läheltä. Luulen myös, että esimerkiksi kuivattujen jauheiden (vie vähemmän tilaa/painoa) tuominen ulkomailta on huomattavasti ekologisempaa kuin esimerkiksi soijan tuominen eläinten ruoaksi (jotka syövät sitä järjettömiä määriä) ja sitten näiden eläinten lihan syöminen. Esim. jos ostan kilon macaa, se kestää käytössäni yli puoli vuotta. Lehmä syö monta kiloa rehua päivässä. Kaikki on siis hyvin suhteellista :)

Se, että ovatko nämä jauheet sitten "oikeaa ruokaa" niin sekin on ihan jokaisen näkökannasta riippuvainen asia. Moni ihminen pitää oikeana ruokana esimerkiksi Activia-jogurttia tai eineslihapullia. Itse pidän oikeampana sellaista ruokaa, joka ei sisällä mitään keinotekoista (lisäaineet jne.), ei ole pitkälle prosessoitua (einekset, maitotuotteet, sokeri, jauhot jne.) ja vieläpä kasvatettu mielellään ilman torjunta-aineita (luomu). Jauheethan ovat vain tätä "oikeaa" ruokaa, mutta tiivistetyssä, kuivatussa muodossa :) Ulkomailta ostettuna ne, tai ravintolisätkään, eivät sisällä mitään ylimääräistä, kun Suomesta ostettuna saattavat sisältää ties mitä täyteaineita :) ja kuivaushan on vanha tapa, ja itsekin pyrin harrastamaan sitä syksyisin.

Perinteistä muuten.. hmm. en tiedä minkä katsot olevan perinteistä, mutta sitä tuskin on näiden superjauheiden käyttö :) mutta maailma muuttuu, ja meillä on nykyään mahdollisuuksia, joita ennen ei ollut. hyvistä perinteistä on tietysti tärkeää pitää kiinni, mutta ainakaan nykyinen "ruokaperinne" tai ruokailun tapa Suomessa, ei ole mielestäni kiinnipitämisen arvoista, päinvastoin.

Selvensikö tämä? :)"