Olin itse aikaisemmin välillä hanakkakin esittämään kritiikkiä muiden kirjoituksista nettikeskusteluissa. Kuitenkin jossain vaiheessa tätä nykyistä henkisen hyvinvoinnin etsintääni tajusin, ettei muiden kritisoinnilla saavuta kuin pahaa mieltä itselleen, vaikka kuinka katsoisi toisen olevan täysin hakoteillä ajatuksineen. Sitä saattaa saavuttaa sellaisen hetkellisen valheellisen hyvän olon tunteen, kun on saanut todistettua (ainakin omasta mielestään) jonkun pointin, tai korjattua jonkun toisen virheen. Myöhemmin kuitenkin tajuaa vain oman sisäisen, joskus hyvinkin piilossa olevan, pahan olon tunteen kasvaneen.
Nykyään harvoin tähän sorrun, mutta eilen taas sen tein. Jotenkin kuvittelee vievänsä keskustelua eteenpäin, mutta kun saa takaisin monta vihan sävyttämää kommenttia, joissa pistetään kaikki "eri tavalla" syöjät samaan kategoriaan ja yleistetään niin maan pirusti etsien kaikki mahdolliset kritiikin aiheet, niin sitä tajuaa, ettei tämä olekaan asiallista keskustelua, vaan ennemminkin itsensä korostamista, ja toisten mitätöintiä keinolla millä hyvänsä. Pitäisi kirjoittaa aivan mahdottoman harkitusti ja perustellusti, ettei vain jättäisi toiselle mahdollisuutta löytää mitään epäloogista omasta tekstistä. Mikä järki tässä sitten on? Eihän keskustelun sellaista tulisi olla. Kuinka moni omassa arkielämässään tarttuu ystäviensä ja kumppaninsa jokaiseen pieneen asiavirheeseen ja piikittelee jokaisesta yleistyksestä tai epäloogisuudesta? Voin kuvitella, että sellaisen ihmisen kanssa olisi todella hankala elää :)
Asiallinen kritiikki, kyseenalaistaminen ja keskustelu on erikseen, valitettavasti netissä niitä esiintyy harvemmin. En itsekään aiemmin edes tajunnut, kuinka paljon pahaa oloa tuollainen väittely ja kritisointi herätti itsessäni. Sitä jotenkin kuvitteli ikäänkuin "voittaneensa" jotain kun sai oikein nälväistyä toista tai sai perusteltua oman kantansa hyvin. Tänä aamuna meinasin ruveta vastaamaan erääseen kommenttiini esitettyihin kritiikkeihin, kunnes tajusin, että
a) vastauksesta tulisi ikuisuuden pituinen jos lähtisin oikein perustellen kirjoittamaan
b) tuskin näitä "kriitikoita" oikeasti kiinnostaa mielipiteeni pätkän vertaa
c) ahdistuisin vain itse yrittäessäni oikein tosissani perustella sanomisiani, kun vastassa takuuvarmasti olisi vain lisää yleistämistä ja pikkuseikkoihin tarttumista
Joten jätin vastaamatta. Ja yhtäkkiä tuntia myöhemmin lenkiltä tullessa, tajusin, että minulla oli edelleen pieni ikävä möykky rinnassa tämän asian vuoksi. Sellainen pieni ikävä tunne, jota en aikaisemmin olisi edes huomannut, saatika osannut ymmärtää mistä se johtui. Tällaisia olen varmasti kantanut mukanani ties kuinka paljon aiemmin.
Parantaa ihmeesti elämänlaatua, kun oikein ajatuksen kanssa yrittää keskittyä positiivisiin asioihin, jättää muiden negatiivisuuden omaan arvoonsa ja välttää itse turhaa muiden kritisoimista ja negatiivista ilmapiiriä. Nykyään en lue vahingossakaan lehtien keskustelupalstoja, ja suosituimpien (vai vihatuimpien?!) blogien keskusteluissakin yritän lopettaa lukemisen siinä vaiheessa kun meininki menee liian rajuksi.
Noora
ja
Heidi
ovatkin jo molemmat estäneet blogiensa anonyymin kommentoinnin, ehkä tämä auttaa rajaamaan pois niitä, jotka vain omaa pahaa mieltä purkaakseen piikittelevät.
Sama pätee tietysti myös elävässä elämässä. Tiedättehän kuinka raskasta on olla ihmisen seurassa, joka toistuvasti valittaa kaikesta mahdollisesta ja kritisoi muita ihmisiä? No, minä olen ollut se ihminen, ainakin se kriittinen ja äkkipikainen valittaja. Tällainen ihminen harvoin tajuaa edes itse omaa käytöstään, eikä se mukavalta tunnukaan kun sen hoksaa! Olen myös huomannut nykyään itsetuntemuksen kasvaessa aivan selkeästi, että entinen kriittinen puhetyyli palaa nopeasti siinä vaiheessa kun on jostain syystä paha olla. Muille tiuskiminen on siis aivan selkeästi oman huonon olon purkamista muihin, eikä oikeasti liity niihin muihin ihmisiin.
Hyvä kysymys mietittäväksi: "Tuo ihminen ärsyttää minua, johtuuko se hänestä vai minusta?"
Lopuksi piristykseksi pieni ilon aihe: Porilaisille yhtäkkiä tarkoittaa samaa kuin äkkiä :)
"
Käy sä yhtäkkiä mittaamassa tuolta potilaalta verenpaine".
Hauska murre piristää muutenkin päivää, ja tekee ihmisistä helposti lähestyttävämpiä, ja ikäänkuin hellyyttäviä jollain lailla. Tämä on tietysti vain omaa kuvitelmaa, mutta auttaa sopeutumaan uuteen paikkaan kun itse sisimässään kuvittelee ihmiset mukaviksi.