maanantai 29. kesäkuuta 2009

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa


Löysin vanhempieni kirjahyllystä tämän helmen, ja ahmin sen viime viikolla. Tässä taas yksi niistä kirjoista, joiden ei haluaisi loppuvan, joiden maailmaan haluaisi vajota pidemmäksi aikaa. Kirjaa on sanottu rakkausromaaniksi, ja sitä se kai onkin. Kuitenkin ehkä useita muita teoksia totuudenmukaisemmalla tavalla. Se kertoo arkipäivän rakkaudesta ja rakkauden eri muodoista. Se kertoo sekä lähimmäisenrakkaudesta, että miehen ja naisen intohimosta. Kirja kertoo sodan vaikutuksista siviileihin, mutta yksityisellä tasolla, nostamalla esiin muutaman ihmisen jokapäiväsen elämän, ja heidän tunteensa niin todentuntuisesti kuin vain on fiktiossa mahdollista.
Afrikan tunnelmat tulevat niin vahvasti iholle, että kirja pyörii ajatuksissa myös kun sitä ei lue, ja henkilöhahmot muuttuvat ajatuksissa lähes todellisiksi. Afrikalla on aina ollut minulle joku erityinen merkitys ja tunnelma mielikuvissani. Ehkä johtuen siitä, että lapsesta asti olen kuullut vanhempieni tarinoita heidän siellä asumistaan ajoista ja katsellut valokuvia tuosta jännittävästä maailmasta.
Mahdollisuus sen itse kokemiseen lähestyykin, sillä olen harkinnut opiskeluvaihdon tekemistä Afrikassa. Valitettavasti vaihtoon pääsen vasta keväällä 2011. Ainakin on aikaa suunnitella siellä luultavasti tehtävää opinnäytetyötä, ja sitä mikä alue tai työnkuva minua siellä eniten kiinnostaisi.

1 kommentti:

Suvi kirjoitti...

Muistan aina sun puheet Afrikasta, kun oltiin vielä pieniä :)

Uskon sulla olevan niin vahva vietti sinne, että olet siellä ihan lähivuosina... Kunhan muistat heittää postikortilla ;)

Suvi