sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Wolfe muistiinpanot - osa 2

Tässä on kestänyt vähän pidempään kuin suunnittelin... Hyvä jos muistan enää mihin nämä muistiinpanot liittyvät. Tässä niitä kuitenkin tulee, lauantai aamusta lähtien. Taas boldilla merkitty muistiinpanot suoraan muistiinpanovihosta, ja selityksiä perässä.

I eat the best food ever. I drink the best water ever. Wolfe kertoi kirjoittaneensa nämä ylös joskus kauan sitten, ja kehotti kaikkia tekemään samoin. Kirjoittamaan ylös kaikki, mahdottomiltakin tuntuvat toiveet tai päähän pilkahtavat mahdollisuudet. Sitä voi yllättyä kuinka nopeasti kaikki se toteutuu, mitä uskaltaa pyytää, ja sanoa ääneen/kirjoittaa todeksi. Tästä esimerkiksi Olli Posti on puhunut usein, samoin Quinoaa-Heidi.

Universe responds to your prayer. Älä siis epäröi pyytää mitä tahansa. Jos uskot siihen se tapahtuu.

Readers are leaders. Kolme kirjaa päivässä. Joku fiksu oli kai sanonut Wolfelle joskus tekevänsä näin, mikä oli sitten saanut Wolfen yrittämään samaa koska hän halusi tulla yhtä viisaaksi :)

If it's gonna be, it's up to me. Älä luota siihen, että asiat muuttuvat jonkun muun toimesta, että joku toinen kyllä hoitaa. Jos haluat jotain tapahtuvat, tee se itse. Työskentele sen puolesta mihin uskot, älä tuudittaudu siihen, että joku muu kyllä hoitaa. Tätä hoettiin moneen kertaa lauantain aikana. Kuka tulee muuttamaan Suomen? Me !!

I make my own medicines. En tiedä onko tämä mun oma affirmaationi, vai joku Wolfen juttu :) ehkä molempia. Kaikki lääkkeet mitä tarvitsen löytyy luonnosta. Perjantaiselta Energiaa elämään Extra -luennolta Jaakko Halmetojan osuudesta tuli mieleen se, kuinka alunperin kaikki lääkkeet ovat luonnosta ja kuinka sen sijaan, että ihmiset söisivät lääkinnällisiä kasveja ja pysyisivät terveenä, meille myydään luonto kahteen kertaan. Ensin siitä eristetään vitamiinit ja lääkkeet ja sitten myydään ne meille erikseen ruoan lisäksi.

Attitude of gratitude.

We are what we continually do. Excellence then is not a gift but a habbit.

Every is presented to us. You just have to listen to it. Hear it. Tästä puuttuu varmasti joku sana? En muista yhtään mihin tämä liittyy :/

Travelling is the best education. Samaa mieltä.

Lycium (=koulu) Barbarum. = Goji Tässä oli joku tarina siitä, mitä goji opettaa, ja siksi sen nimi on joku koulu.. äh, en muista.

Superheros have superpowers.

Ho Shou Wu. Vanha kiinalainen lääkinnällinen yrtti, jota Wolfe suositteli moneen otteeseen. Olen itse syönyt tätä viime aikoina, koska sitä suositeltiin minulle hiusten kasvun tukemiseksi. Tai niiden lähtemisen estämiseksi. Olen ostanut iHerbistä.

Gravity is not the only force. Levitational force. In mushroom? Siinä se, en oikein osaa sanoa tästä enempää :)

Korkeimmissa ilmakehän kerroksissa --> sienen itiöitä. ainut elollinen. Sieltä niitä on vissiin löytynyt...

Aloe vera voi kasvattaa kotona.

Tammisaaren lähde - Källviken. Muistiinpano itselle, tuonne olisi tarkoitus mennä käymään kun olen Kirkkonummella. Jos jotakuta kiinnostaa lähteä mukaan, niin ottakaa yhteyttä!

Born original, die a copy. Mitä meille käy kun kaikki synnymme aitoina itseinämme, yksilöinä, mutta muutumme kopioiksi?

hydrogen - hydro generator - veden tekijä. vety.

sungazing - in the morning barefoot. parhautta?

Maadoittuminen auttaa suojautumaan universumin säteilyltä, vapailta radikaaleilta, hapen polttamiselta. Keuhkosyöpä maailman yleisin syöpä.

Static electricity breaks down immune system faster than anything else.

Acai - tappaa syöpäsoluja.

Wolfen Smoothie (tätä saatiin kaikki maistaa, Wolfe puhui siitä, kuinka hän haluaa, että smoothiessa on kaikki maut tasapainossa, ei liikaa mitään, vaan kaikkea sopivasti. Ja siinä tosiaan oli, kaikki maut mukana ja erotettavissa, mutta tasapainossa :)
kaakaopavut, kaakaojauhe, kaakaovoi, acai, maca, goji, oliiviöljy, kookosöljy, pakurijauhe, astragalus, cashew, hunaja, lucuma.
en ole varma onko tässä kaikki, unohdin jossain vaiheessa kirjoittaa...

Marine phytoplankton - astaxantin --> hävittää iän mukana tulevat silmäongelmat.

Lou han guo - kiinalainen makeuttaja. Joka on samaan aikaan terveellinen, (lääkinnällinen yrtti?)

Vita prep - blenderi oisko tämä ollut tuolla käytössä?

Blendtech - huonoin blenderi (Wolfen mielestä :)

ASK. a-s-k. You have to ask for what you want. Pitää uskaltaa pyytää sitä mitä haluaa, eikä himmailla. Pitää luottaa siihen, että saa sen mitä pyytää, koska sen tosiaan saa :)

Chocolate is the delivery system. Eli kaakao toimii välittäjänä ravintoaineille kehoon.

alcohol + chaga + smoothie Tämä oli joku suositus? :)

Alcohol extracts more out of chaga than water. Eli alkoholi uuttaa sieltä pakurista vielä enemmän ulos kuin vesi. Jos ei halua sitä alkoholia itseensä niin sen voi sitten höyryttää pois?

allergies - not enough salt Allergiat johtuisi hyvän suolan puutteesta/suolatasapainosta/suolan mineraalien puutoksista?

coffeine is a delivery system. Sekin siis.

Tässä olikin ensimmäinen osuus lauantaista. Jäljellä enää muutama sivu muistiinpanoja otsikolla "Sairauksien parantaminen". Yritän saada senkin ylös mahdollisimman pian.... Nyt tuntuu siltä, että olisi voinut tehdä enemmänkin muistiinpanoja tuosta viikonlopusta. Sitä aina kuvittelee muistavansa enemmän kuin sitten oikeasti muistaa.

2 kommenttia:

Pessi kirjoitti...

Wolfen smoothiessa oli myös phytoplankton jauhetta. On tullut testailtua sitä nyt chocolate blissin ja rainforest rushin kanssa. Siinä alkaa olee todella kova kombo, jos haluaa brainboostia ja fyysistäkin boostia. Tekee samantien mieli lähtee liikkumaan.

Oli kyllä mahtava semma tuo ja siistiä miten moniin huipputyyppeihin siellä tutustui. Kaikkien kanssa ei kyllä ehtinyt tutustua, ainakaan me ei taidettu!

Täytynee järkätä joku uus pikkasen isompi superhero seminaari ;)

Karoliina kirjoitti...

"Anonyymi Pessi sanoi...

Wolfen smoothiessa oli myös phytoplankton jauhetta. On tullut testailtua sitä nyt chocolate blissin ja rainforest rushin kanssa."

Niin olikin, ajattelinkin, että jotain unohtui.

"Oli kyllä mahtava semma tuo ja siistiä miten moniin huipputyyppeihin siellä tutustui. Kaikkien kanssa ei kyllä ehtinyt tutustua, ainakaan me ei taidettu! "
Joo ei tullut jutusteltua, vaikka bongasin sut kyllä sieltä ja istuttiin itseasiassa teidän takana jossain vaiheessa :)

"Täytynee järkätä joku uus pikkasen isompi superhero seminaari ;)"

Todellakin!! :D