tiistai 11. syyskuuta 2012

Kalevalainen jäsenkorjaus

Olin Frantsilassa viikonloppuna ja sattui samaan aikaan Kalevalaisen jäsenkorjauksen kurssi. On pitänyt jo pidempään käydä mielenkiinnosta moisella näyttämässä selkää, joten otin nyt tilanteesta vaarin.

Kuten oletettavaa oli niin hän löysi tietysti ne kipupaikat mitkä vaivaavat: häntäluu, hermopuristuskipu alaselässä ja yläselän jumitus, joka tekee hengittämisen vaikeaksi.

Alaselän hermopinneasiaan hän osasi kertoa, että lantion vasen puoli on vääntynyt eteen ja oikea SI-nivel taakse. Oikea puoli on näin ollen jäykistynyt ja vasen taas yliliikkuva. Siksi L4 nikamavälissä voi mennä hermo pinteeseen.

Olen käynyt aiemmin usealla fysioterapeutilla, eikä kukaan ole aiemmin antanut näitä kahta simppeliä ohjetta:

- Älä risti jalkoja kun istut (ristin ne AINA kun istun)
- Seiso paino molemmilla jaloilla, ei toista jalkaa lepuuttaen.

Jos olisi hyvin älykäs niin oisihan nämä asiat tietysti voinut itsekin tajuta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Istuttua ja seisottua tulee kuitenkin aika paljon, joten ihmehän se olisi jos kierous asennossa ei vaikuttaisi selkään mitenkään!

Toinen huomionarvoinen seikka oli tämä yläselän jumi/hengitys. Olen aina ollut ihan järjettömän jäykkä yläselästä tuosta lapaluiden kohdilta. Kädet ei taivu taakse ja esim. kyykkääminen tanko hartioilla on vaatinut usean vuoden venyttelyä. Hengitysvaikeuksia tai jonkinlaista ahdistusta on aina aika ajoin. Mielenkiintoista tässä on se, että jokainen hoitaja, jolla olen käynyt on huomannut ongelman tässä alueella, kaikilla vain on tähän eri suhtautusmistapa/selitys. Energiahoitajat ovat kertoneet, että tällä alueella on erilainen tuntu, jonkinlainen pakkautuma. Rosen-terapeutti oli sitä mieltä, että tämän alueen energiatukkeuma juontaa juurensa syntymääni saakka (pitkä synnytys, en meinannut päästä ulos vaan olin jumissa) ja myös jo alle 2-vuotiaasta alkanut kuolemanpelkoni liittyy tähän. Itse mietin, että varmaan myös se, että saan paniikkikohtauksen jos käteni ovat jumissa alhaalla, esimerkiksi jos olen ahtaassa tilassa niin etten mahdu liikuttamaan käsiä vapaasti, tai joku pitää käsiäni tiukasti kiinni kylkiäni vasten.

Jäsenkorjaajan näkemys tähän oli, että jonkun trauman seurauksena (esim. hevosen selästä putoaminen)  rintarangan alimmat nikamat ovat "kasassa". Sieltä tulevat hermot hermottavat palleaa, ja ehkä hengitysvaikeuteni johtuvatkin siitä, ettei tuo hermotus toimi kunnolla, eikä siksi palleahengitys toimi loppuun saakka. Hoidoksi tähän hän suositteli roikkumista ja rinnan alueen avausta.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, itse olen käynyt säännöllisesti osteopaatilla korjauttamassa asentoni. Eli sama lantio-homma on täällä ja muita pikkuvikoja. Osteopaatti saa monesti jo kerralla asennon paremmaksi tai normaaliksi, jolloin sitä on helpompi myös itse ylläpitää :) Aika samaan nuo ilmeisesti perustuu.

Nykyisin sitä miettii, kuinka paljon helpommalla sitä olisi päässyt, jos joku olisi kertonut jo 15 vuotta sitten näistä mahdollisuuksista. Olisi jäänyt aika monet kivut kokematta. Nykyisin otan puheeksi kaikki pienetkin ongelmat, ja kummasti kaikkeen on löytynyt apua. Esim helposti kipuilevat olkapäät on nyt pysyneet kivuttomina jo vuoden :)

Karoliina kirjoitti...

Joo! Olen käynyt ensimmäisen kerran selkävaivojen vuoksi lääkärillä yläasteikäisenä. Ja useasti sen jälkeen, on kuvattukin tuo selkä. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan edes arvaillut kunnolla mistä voisi olla kyse, tai antanut mitään käypää neuvoa tilanteen korjaamiseksi.. Että sellaista terveydenhuoltoa :)

Anonyymi kirjoitti...

Tää on jo aika vanha kirjoitus, mutta katsotaas vastaatko..:)
Tekikö ne tuolla kalevalaisessa mitään sun häntäluulle? Entä osaatko sanoa mitä vikaa sun häntäluussa on? Nimim. "Toinen häntäluu vaivainen, joka etsii apua";)

Karoliina kirjoitti...

Moi, en muuten muista enää yhtään, että tekikö hän varsinaisesti mitään tuolle häntäluulle. En ole kirjoittanut tuohon tekstiin siitä sen enempää, ehkä hän vain totesi, että siinä on jotain vikaa. En muista enää tarkemmin!

Minulla on siis ollut häntäluussa ongelmaa ehkä siksi, että olen ihan liian monta kertaa pudonnut esim. hevosen selästä suoraan häntäluulle tai iskenyt sen kovaa jostain syystä. Mutta nyt kun tuli tämä puheeksi, niin tuo on muuten ihan unohtunut tuo häntäluuvaiva, ei sen kanssa ole ollut mitään ongelmaa enää pitkiin aikoihin! Ei varmaankaan tuon jäsenkorjaajakäynnin jälkeen enää.