torstai 18. lokakuuta 2012

Paras rasva iholle vaativaan käyttöön

Aiempi suosikkini papaijan tuoksuinen sheavoi on valitettavasti lopetettu, mutta olen löytänyt uuden lempparin!

Edelleen jatketaan sheavoilla, joka toimii ihan uskomattoman hyvin kun tarvitaan oikein tehokasta kosteutusta. Käytännössä omalla kohdallani tätä tarvetta on melkein viimeisen vuoden nyt ylläpitänyt iso tatuointiprojekti ja sen jälkeen raskausarpien ehkäisyprojekti, eli mahan kasvu. 

Tatuointirasvana käytin "aiemmassa elämässä" Bepanthenia, mutta nyt sheavoi ajaa saman asian. Mikään muu rasva ei tunnu jäävän ihon pintaan kunnolla pidemmäksi aikaa vaan kuivahtaa siitä nopeasti pois. Jokainen tatuoinnin ottanut tietää kuinka nopeasti varsinkin isommassa tatuoinnissa iho kuivuu ja rasva imeytyy siihen. Esimerkiksi kookosöljy imeytyy tatuointiin ihan hetkessä. Sheavoi kuitenkin suojaa ihoa paljon pidempään. 

Myös mahanahan venytyksessä tämä tuntuu toimivan hyvin. Kookosöljy kuulemma ehkäisee raskausarpia ja olen sitäkin käyttänyt silloin tällöin, mutta enimmäkseen tulee kyllä laitettua sheavoita, joka pitää mahan ihon kosteutettuna ja suojattuna todella pitkään. Tässä vaiheessa (viimeisen kuukauden aikana) vatsanahka on sellaisessa venytyksessä, että se tuppaa kutisemaankin jos se pääsee kuivumaan. Sheavoin kanssa näin ei tapahdu vaan se pitää hyvin ihon kimmoisana seuraavaan rasvaukseen saakka. Eikä raskausarpia ole tähän mennessä vielä ilmaantunut, vaikka iho on venynyt niin ohueksi, että verisuonet kuultaa läpi kuin hämähäkinverkko :) 

Ja mistä sitä sitten saa? Tilasin juuri iHerbistä tämännäköisen purnukan, jossa on sheavoin lisäksi ainesosina "theobroma cacao (unrefined cocoa butter), vanilla and bergamot essential oils".
Tuoksu on ainakin omaan nenään ihan valkosuklaa, kuitenkin kohtuu mieto. Hinta tämän hetken kurssin mukaan vajaat 12 euroa.



Jos haluaa suosia suomalaista, niin Frantsilalla on myös hyvä sheavoi. Olen sitäkin käyttänyt ja hyvin toimii. Purkki vaan on vähän pieni, jos käyttö on suurta. Myös Frantsilan Midsommer Rose vartalovoi on sheavoipohjainen, ja tosi tehokas. Ruohonjuuresta tai Ekolosta saa myös Inkuto merkkistä sheavoita, tietysti myös hiukan iHerbbiä kovempaan hintaan. Tässäkin asiassa varmaan voi vielä muistuttaa, että INCL-listat kannattaa aina tarkistaa, ettei hanki vahingossa sheavoin nimellä jotain kemiantehtaassa valmistettua luonnotonta roskaa. Sheavoi (karitevoi) lukee INCL-listassa yleensä näin: "Butyrospermum parkii (unrefined shea butter)". 

7 kommenttia:

Tiiti kirjoitti...

Suosittelen myös iherbistä saatavaa kaakaovoipuikkoa! :)

Karoliina kirjoitti...

Hei oisko heittää linkkiä tuotteeseen, tuolla iHerbissä kun on aika paljon noita tuotteita niin olisi helpompi löytää :)

Tiiti kirjoitti...

http://www.iherb.com/Cococare-100-Cocoa-Butter-The-Yellow-Stick-1-oz-28-g/5833

Tässä se tuote :) Serkkuni on nyt toista lastaan odottaessa tuota käyttänyt ja kovasti kehui ettei ihoa kiristä! Itse käytän talvisin atooppiselle ja kiristävälle iholle.

Huomasin myös tällaisen:

http://www.iherb.com/Cococare-The-Yellow-One-Cocoa-Butter-Cream-15-oz-425-g/41793

Karoliina kirjoitti...

Moikka, tuo ensimmäinen puikko näyttää kyllä hyvältä, eikä näköjään maksakaan paljon mitään :)
Mutta toisessa tuotteessa tuo INCL lista ei kyllä oikein vakuuta, en tiedä huomasitko katsoa, mutta siinä näyttäisi olevan aika paljon kaikkea turhaa, parabeeneja sun muuta. Varmaan joku puhtaampi tuote löytyy :)

Karoliina kirjoitti...

Moikka, tuo ensimmäinen puikko näyttää kyllä hyvältä, eikä näköjään maksakaan paljon mitään :)
Mutta toisessa tuotteessa tuo INCL lista ei kyllä oikein vakuuta, en tiedä huomasitko katsoa, mutta siinä näyttäisi olevan aika paljon kaikkea turhaa, parabeeneja sun muuta. Varmaan joku puhtaampi tuote löytyy :)

Tiiti kirjoitti...

Eka tuote taitaakin olla 100 % kaakaovoita :) Muistaakseni siinä ihan niin lukeekin :)

Karoliina kirjoitti...

Joo se on 100%, tilasinkin just kokeeksi yhden kun laitoin tilauksen iHerbiin. Halpa toi ainakin on!