perjantai 29. tammikuuta 2010

Smoothieviikko jatkuu

Smoothieviikko on sujunut oikein mukavasti, on ollut paljon kevyempi ja helpompi olo. Ei ole ollut mitään ongelmia olla syömättä lämmintä ruokaa tai ruisleipää, ja pari smoothieta riittää hyvin päivän ruoiksi. Paitsi sitten eilen... onnistuin tekemään kaksi tosi pahan makuista smoothieta evääksi. En koko päivänä saanut niitä oikein syödyksi, ja illalla kun tulin kotiin oli sitten sellainen olo, että nyt suusta alas kaikkea mahdollista. Kämppis oli vielä tehnyt juustokakun, ilman sokeria ja vehnää. Pohja oli pähkinöistä ja ilman makeutustakin (tai ehkä juuri sen vuoksi?) kakku oli aivan ihanan makuista.

Tänään otin sitten enemmän varman päälle, ja palasin vanhaan tuttuun Coco Mousseen. Vaikka teenkin aina tuota samaa, niin olen ottanut tavaksi lisäillä sinne vähän ylimääräisiä juttuja sekaan, tai jättää jotain pois.

Tänään käytin:
- cashew-pähkinöitä
- hampunsiemeniä
- seesaminsiemeniä
- banaani
- 7 taatelia
- raakakaakaojauhetta
- Sun Warrior -proteiinia
- Rice Brania
- vanilla agavea

Myös mansikoita, kookosöljyä ja macaa tulee käytettyä aika usein. Ja cashew-pähkinät vaihdan välillä esimerkiksi parapähkinöihin tai manteleihin, tai jos tuntuu, että pähkinöistä meinaa tulla yliannostusta, niin teen tuon kokonaan ilman niitä. Nuo Biotta-pullot on muuten hyviä eväspulloja!


Edellisen lisäksi tein myös Evita-lehden ohjeen mukaan chili-ananassmoothien, ilman chiliä ja pinaatilla. Spirulina värjäsi sen aika hauskan väriseksi, ja ilmeisesti myös maustoi sitä aika vahvasti, niin että ananaksen maku aika pitkälti katosi. Ihan hyvänmakuista se on silti, niinkuin joisi oikein raikasta vähän makeaa merilevää.


Tässä pirtelössä:

- ananasta
- spirulinaa
- pinaattia
- ½ omena
- hunajaa
- kookosöljyä
- seesaminsiemeniä
- vettä

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi! Miten se juustokakku tehdään ilman sokeria ja vehnää?

Kyselee innokas lukija :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka, minuakin kiinnostaa juustokakun ohje. Entä liotatko siemenet ja pähkinät ennen smoothieen laittoa?

Karoliina kirjoitti...

moi molemmille!

en ole liottanut pähkinöitä, enkä siemeniä mutta laitan esim. coco mousseen ne veden kanssa ensimmäisenä, niin että teen niistä ensin ikäänkuin pähkinämaitoa.

aiemmin kun ei vielä ollut kitchen aidia kyllä liotin, koska sauvasekoitin ei jaksanut pilkkoa!

täytyypä kysyä tuon juustokakun ohje, ja laitan vaikka omana postauksenaan!