tiistai 26. tammikuuta 2010

Smoothieviikko!

Viime aikoina olen ollut vähän väsyneempi kuin syksyllä, hetken aikaa jo melkein pelottavan paljon. Superfoodien ja viherpirtelöiden nauttiminen on jäänyt vähän vähemmälle ja olo on selkeästi heti mennyt huonompaan suuntaan.

Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että pitäisi keventää hetkeksi, jättää ainakin kaikki viljat pois. Nyt parin viikon tentti- ja työrupeama on ohi, ja on muutenkin kevyempi viikko edessä niin tuntui, että aika on kypsä. Kun vielä Evita-lehdessä oli Hanna Skytän haastatteluun perustuva artikkeli "Vihreä ruokaremontti: Reseptit vihersmoothie-viikkoon", niin se sinetöi asian :)

Olenkin ollut aika lailla jumittunut yhdenlaisiin viherpirtelöihin, ja edelleen Ilon Pisaran Coco Mousseen, joten Evitassa olleet reseptit pääsevät heti kokeiluun. Tänään tein kaksi erilaista smoothieta. Toinen, Evitan banaani-suklaasmoothie oli ehkä pienoinen pettymys, ei siis löytynyt Coco mousselle vielä syrjäyttäjää ;) Maku ei oikeastaan ollut makea, vaan ehkä enemmänkin toi mieleen jonkun rahkakakun väliin laitettavan puolisuolaisen täytteen. Toinen sen sijaan, oma sekoitus, oli yllättävän hyvä! Olen oppinut tykkäämään aika paljon siitä miltä smoothieen lisätty (maustamaton) proteiinijauhe maistuu ja tuntuu suussa, mutta voin kuvitella etteivät kaikki siitä samalla tavalla nauti... Eiväthän kaikki tykkää niistä tavanomaisista proteiinijauheista ja -patukoistakaan, ja itse taas olen aina pitänyt sekä koostumuksesta että mausta.

Smoothiepöytä kuvassa. Ostin ensimmäistä kertaa ananaksen! Vuoden sisään on muutenkin tullut aika paljon näitä "ekoja kertoja". Olen ostanut mm. ensimmäistä kertaa mandariineja, appelsiineja, avocadoja, minttua, basilikaa, selleriä... vain muutamia mainitakseni ;) Tänään ostin myös ensimmäistä kertaa limejä, niitä en ehkä ole edes ikinä maistanut. Mitenköhän olen oikeasti selvinnyt aiemmin ilman mitään hedelmiä. Tai yrttejä, tai ... mitään terveellistä ylipäätään! Kuvassa keskellä vielä Pimag-vedenpuhdistin, josta pitäisi varmaan postata jotain piakkoin :)

Tässä vielä ohjeet noihin kahteen tänään tekemääni pirtelöön.

Banaani-suklaasmoothie


1 banaani
½ ruukkua salaattia
2 rkl raakakaakaonibsejä
2 rkl liotettuja manteleita
1 rkl kaura- tai ohraleseitä
1 rkl lucumajauhetta
2 tl kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä
2-3 dl maustamatonta jogurttia

Oma smoothie

1 banaani
2 pientä päärynää
½ ruukkua tammenlehtisalaattia
hiukan inkivääriä
3 rkl Rice Bran -jauhetta
4 rkl Sun Warrior proteiinia
1 tl ohranorasta
1 tl chlorellaa
soijamaitoa

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Vuoden sisään on muutenkin tullut aika paljon näitä "ekoja kertoja". Olen ostanut mm. ensimmäistä kertaa mandariineja, appelsiineja, avocadoja, minttua, basilikaa, selleriä... vain muutamia mainitakseni ;)"

Saanko kysyä, miksi et ole ostanut näitä aiemmin? (Olen vain utelias)

Karoliina kirjoitti...

Saa kysyä :)

Osa näistä johtuu ihan siitä, että en ole oikeastaan pitänyt esim. mandariineista tai appelsiineista, enkä siis syönyt niitä vaikka olisi tarjolla ilmaiseksikin.
Myöskään mitkään hedelmät ei ole maistuneet; omenat, banaanit jne. Enkä edelleenkään oikeastaan syö noita kuin smoothieissa. Joskus harvoin omenan eväänä.

Nuo "erikoisemmat" (selleri, minttu, avocado, nauris, punajuuri, lista jatkuu pitkälle..) ihan siksi, että ei ole tullut mieleen. Ruokavalioni on ollut niin suppea, enkä osaa kyllä vieläkään pahemmin tehdä itse ruokaa. Nykyään sentään yritän jonkun verran, ennen ainoat itsetehdyt ruoat oli porkkana-perunasosekeitto tai kasvisgratiini :) myöskään mitään yrttejä ei ole tullut käytettyä kun en kerran ruokaakaan laittanut.

Eli huimasti on laajentunut keittiö! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko kertoa, millainen ruokavaliosi oli ennen? Oliko sinulla esim. jotain allergioita ja yliherkkyyksiä? Miten olet päätynyt nykyiseen ruokavalioosi?

Karoliina kirjoitti...

moi, voisin kertoa. ja koska tätä on kysytty aiemminkin, niin ehkä voisin tästä oman postauksen, saattahan tämä jotain toistakin kiinnostaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Sun esiintuoma ruokavalio kuulostaa mielenkiintoselta, mutta mietin aina että kuinka luonnollista ja perinteistä on laittaa toiselta puolelta maapalloa roudattuja jauheira ruokaan? Mites "oikea ruoka"? :)

Karoliina kirjoitti...

Tuossa on nyt oikeastaan kaksi asiaa, voin vastata molempiin :)
Ensinnäkin, kuinka moni Suomessa EI käytä toiselta puolelta maapalloa roudattuja ruoka-aineksia? veikkaan, että todella harva. Ananakset, banaanit, päärynät, pähkinät, kiivit, liha (tai vähintäänkin niiden eläinten syömä soija!)... keksit varmasti itsekin paljon esimerkkejä. Myös sellaisia aineita tuodaan ulkomailta joita saisi Suomestakin esim. hunaja, maitotuotteet jne.
Itse pyrin aina suosimaan suomalaista, mutta terveellinen menee silti usein senkin edelle. Tosin nämä päätökset on joskus hankalia, eettinen vai terveellinen.. Käytän myös esimerkiksi lähiruokaluomupiiriä, ja sillä lailla pyrin ostamaan mahd.paljon ruoistani läheltä. Luulen myös, että esimerkiksi kuivattujen jauheiden (vie vähemmän tilaa/painoa) tuominen ulkomailta on huomattavasti ekologisempaa kuin esimerkiksi soijan tuominen eläinten ruoaksi (jotka syövät sitä järjettömiä määriä) ja sitten näiden eläinten lihan syöminen. Esim. jos ostan kilon macaa, se kestää käytössäni yli puoli vuotta. Lehmä syö monta kiloa rehua päivässä. Kaikki on siis hyvin suhteellista :)

Se, että ovatko nämä jauheet sitten "oikeaa ruokaa" niin sekin on ihan jokaisen näkökannasta riippuvainen asia. Moni ihminen pitää oikeana ruokana esimerkiksi Activia-jogurttia tai eineslihapullia. Itse pidän oikeampana sellaista ruokaa, joka ei sisällä mitään keinotekoista (lisäaineet jne.), ei ole pitkälle prosessoitua (einekset, maitotuotteet, sokeri, jauhot jne.) ja vieläpä kasvatettu mielellään ilman torjunta-aineita (luomu). Jauheethan ovat vain tätä "oikeaa" ruokaa, mutta tiivistetyssä, kuivatussa muodossa :) Ulkomailta ostettuna ne, tai ravintolisätkään, eivät sisällä mitään ylimääräistä, kun Suomesta ostettuna saattavat sisältää ties mitä täyteaineita :) ja kuivaushan on vanha tapa, ja itsekin pyrin harrastamaan sitä syksyisin.

Perinteistä muuten.. hmm. en tiedä minkä katsot olevan perinteistä, mutta sitä tuskin on näiden superjauheiden käyttö :) mutta maailma muuttuu, ja meillä on nykyään mahdollisuuksia, joita ennen ei ollut. hyvistä perinteistä on tietysti tärkeää pitää kiinni, mutta ainakaan nykyinen "ruokaperinne" tai ruokailun tapa Suomessa, ei ole mielestäni kiinnipitämisen arvoista, päinvastoin.

Selvensikö tämä? :)