torstai 7. lokakuuta 2010

Ruokailudilemma ja iso ahdistus

Tajusin tänään (ehkä ruokapäiväkirjan pidon avustuksella), että mun syöminen on edelleen ihan hakusessa. Siinä ei ole mitään rutiinia tai selkeyttä. En syö varmastikaan mistään näkökulmasta katsottuna järkevästi. Olin useamman päivän vanhempien luona ja töissä, ja ruokapäiväkirjasta huomaa, syöminen ei ollut kovin fiksua. Sitten tulin eilen illalla kotiin, ja heti tänä aamuna ongelma, mitä syödä, mitä ottaa evääksi?

Menin aamulla tavalliseen kauppaan, enkä keksinyt mitään ostettavaa, joten ostin vain AlproSoya suklaavanukkaita. Menin sitten seuraavaksi Ruohonjuureen, ajattelin ostaa aamupalaksi jotain helppoa syötävää. Yllättäen ei taas tehnyt mieli mitään, en keksinyt mitään ostettavaa. Päädyin sitten ostamaan kookosvettä, Chi-juomaa ja Terra Chipsejä.

Tässä tilanteessa ei sinänsä ole mitään uutta, muuta kuin se, että nyt koen tämän ongelmaksi. . Aikaisemmin ei haitannut etten keksinyt mitä ruokaa laittaa, menin vain kauppaan ja ostin ensimmäisen asian mikä herätti mielihalun, oli se sitten valmispitsa tai karkkipussi. Nyt en voi elää enää niin, ja siksi syöminen on vaikeutunut. Joudun oikeasti miettimään etukäteen ruokaostoksiani ja syömisiäni riippuen siitä missä paikassa tulen viettämään seuraavat päiväni, sillä en voi enää luottaa siihen, että voisin vaan syödä mitä tahansa tulee eteen. Hankalaa.

Viime syksynä tämä uusi ruokavalio oli tosi helppo toteuttaa koska olin koko ajan kotona, tai töissä, jossa eväät sai jääkaappiin. En käynyt töissä Kirkkonummella, en joutunut reissaamaan ympäriinsä. En joutunut koskaan miettimään millä "korvata" vanhoja ruoka-aineksia. Nyt mietin! Millä korvata ne, ah, niin ihanan helpot valmispitsat, pussikeitot, kolmioleivät tai karjalanpiirakat?

Mitä ihmettä sitä voi ihminen syödä, kun ei ole kotona useampaa päivää peräkkäin niin, että ehtisi idättää tai edes liottaa? Ei ole toimivaa blenderiä niin, että saisi tehtyä siemenleipiä tai raakajuttuja? Mitä voi ottaa evääksi näillä spekseillä, kun evään pitäisi säilyä hyvänä vuorokausi? En keksi muuta kuin hedelmät ja ruisleivän voilla/avocadolla. Kumpaakaan ei tietenkään viitsisi syödä ihan kamalan paljoa. Auttakaa joku?

3 kommenttia:

Scheherazade kirjoitti...

Salaatinhan voi värkätä mistä tahansa. Samoin dipata voi mitä tahansa mihin tahansa sen mukaan, tekeekö mieli makeaa vai suolaista vai mitä. -Ennen söin ässämiksit siten,että kahen värillisen karkin väliin meni musta. Nyt parmesaaniviipale syödään paksulla voilla basilikanlehden ja minitomaatin(+valkosipulin) kera= mun kerroshamppari. Napostelu toimii.

Kovat juustot, antipastot ja valmistapakset (oliivit, aurinkokuivatut tomaatit-> sen leivänkin päälle); salami ja ilmakuivatut kinkut (prosciutto, pancetta: hyvälaatusia Stokka/hallit), kirsikkatomaatit ja kaikki kasvikset+ öljy-mausteseos/ valmisdippi.
Erilaiset pestot/tjsp menee päällisinä/ dippinä myös.
Makrilli tomaattikastikkeessa/ anjovikset/ sardiinit..

Levätabut ja dulse/ kelp sellasenaan tai avokadon parina/ pähkinöiden ja chilin kanssa omana suolaisena karkkipussina,

Lifefood tietty...

Keitetyt munat säilyy päivän hyvin, päälle suolaa/ voita/ juustoa/ mitä vaan.

Pakkasmarjapussin voi kaataa jogurtin sekaan aamulla, sulaa sopivasti päiväksi. Sekaan hunajaa/ tms/ jne maun mukaan. Yber-herkku on luomuturkkilainen luomukermavaahdolla/ kookosöljyllä ja vadelmilla.

Chiapuuro/ smoothie/ jne termarissa. Edellispäivän jämät tuunattuna.. Harvempi pilaantuu yhdessä päivässä. ?

Makiammat trailmiksit (omat sekotukset vaihdellen päivän mukaan: mulperi-goji-inkan sijaan vaihteeksi kuivapapaijaa, mangoa ja ananasta kaakaonibsien ja kookoslastujen kera: muutamia yksittäispusseja tai irtohyllystä mitä mieli)...

Raaka(suklaa)patukat, pieni kookosöljypurkki+hunajaa+kaakaomassaa(+marjajauhe/ raakapähkinätahna/ pollen/ makuöljy/ jne maustamiseen),

Granolat eli myslityyppiset kuivatut sekoitukset, jos inspaa joskus värkkäillä etukäteen: esim.acai-goji-kookos-manteli oli omana eväänä lentsikassa (ohjeita netti täynnä). Tekee kerralla pari kiloa eri makuja valmiiksi kaappii.

Kuivatuotteet on käteviä painonsa puolesta. Kaapit ois hyvä pitää aina täynnä vaihtoehtoja, mutta rahapussihan ei sitä aina salli :/

Rahtaamiseenkin kyllästyy, usein menen ite pelkillä nesteillä (rejuvelac/lähde- tai kookosvedellä/ tuunatulla pakuriteellä..) ja illalla syön sitte kunnolla.

Seuraan tuota ruokapäiväkirjaasi, kommenteerattua tulee vaan niin harvoin.

Ootko siellä päin törmännyt luomuparmesaaniin? Jäi himo Ruotsin puolella käväisyn jälkeen. Oon meinaan tässä joskus-luultavasti eksymässä sinne Etelään.

Karoliina kirjoitti...

Kiitos loistavista vinkeistä!

En ymmärrä miksi oon niin urpo näissä ruokajutuissa etten itse keksi mitään :( Mulle pitää oikeasti ehdottaa tällaisia juttuja, että tajuan tehdä niitä :S Tästä saankin jo varmasti jotain irti.

Luulen, että Hakaniemen Hallin Lentävästä Lehmästä löytyy Parmesania luomuna. Oon ainakin ostanut sieltä parmesania useamman kerran, ja muistelisin että luomuakin!

Dragofix kirjoitti...

Tässä hieman lisää yllä olevan lisukkeeksi omasta ruokavaliostani poimittua jotka säilyy helposti vuorokauden:
- Hapankaalia ja ruisleippää.
- Sinimailasen ituja. Aina ei tarvitse itse idättää.
- Pähkinöitä, siemeniä, hedelmiä & marjoja
- Salaattia tai juureksia

Aina ei myöskään tarvitse näistä valmistaa mitään vaan syö sellaisenaan. =)