sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ekoniksi: Hedelmäpussi

Ennen joulua vaeltelin kaupoissa joululahjoja miettien. En kuitenkaan niitä ostamassa, vaan kalastellen ideoita itse tehtäviksi lahjoiksi. Yksi juttu, minkä toteutin oli kestopussi hedelmille ja vihanneksille.

HeVi-osastolla paljon vieraileville saattaa kertyä mahdoton määrä pieniä muovipusseja mukaan. Vaikka jossain kaupoissa onkin mahdollisuus ostaa Hauska-vihannespussi (eli se biohajoava) niin halvempi ja parempi vaihtoehto ainakin pitkällä aikavälillä on kuitenkin käyttää kestopussia, varsinkin kun se on tehty kierrätysmateriaaleista. Itse löysin kaikki tarpeet näihin pusseihin äidin kaapeista. On siitä tavaran hamstraamisesta siis usein hyötyäkin :) Meillä yleensäkin kaikki mahdollinen, vanhojen vaatteiden kangas, vetoketjut yms. on talletettu ja käytetty uudestaan. Näiden tekemieni kestopussien narut on lapsuuden toppahaalareista :D



Ohjeita tällaisen tekemiseen löytyy varmaan muualtakin, mutta selostan nyt kuinka tein omani.

Tarpeet:

Valoverhoa tai muuta erittäin kevyttä kangasta
Narua
Kevyt muovinpalanen
Nitoja
Ompelukone
Ompelutaitoja sen verran, että suoraan osaa ajaa.

Teko-ohje:

1. Leikkaa sopivan kokoinen pala valoverhosta, omat palaseni olivat 46 x 62 cm.
2. Käännä ja ompele toiselle pitkälle sivulle narunmentävä kuja.
3. Pujota naru kujaan.
4. Taita kaksinkerroin ja ompele ala- ja sivureuna yhteen nyörikujaan asti.
5. Leikkaa muovista palanen, johon hedelmätarra(t) mahtuu. Nido siihen reikä, ja pujota naruun. Sido narun päät yhteen.





Kuten kuvista ehkä huomaa, en ole kovinkaan taitava ompelija :) En kuitenkaan anna sen häiritä, kukapa noiden pussien ulkonäköä kaupassa katselisi.
Näitä pusseja saa myös ostettua ainakin Ruohonjuuresta, sitä en tiedä ovatko siellä myytävät tehty kierrätysmateriaaleista.

9 kommenttia:

Daniela kirjoitti...

Ei voi olla totta! Juuri tänään katselin kirpparilla valoverhoja, joita olisi saanut eurolla kaksi kappaletta - kävi vielä mielessä, että niistähän voisi ommella kestohedelmäpusseja.

Vitsi, etten tullut ostaneeksi, mutta ehkä ne vielä huomenna odottelevat minua siellä, jos siis vaikka käväisen kiertelemässä uudemman kerran :)

Satu kirjoitti...

Hienoja pusseja, noiden ompelu on ollut monesti mielessä, mutta ompelukone on edelleen esiin kaivamatta...
Vaikka koetan vältellä muovipusseja, en ymmärrä mistä kummasta niitä ilmestyy ja siksi ihmettelenkin ihmisten tapaa ostaa kaupassa muovipussi roskapussiksi. Siis kuinka usein ja paljon niitä roskia viedään???

Karoliina kirjoitti...

Satu, ihmettelen samaa :) Vaikken koskaan osta kaupassa muovipussia, silti niitä jostain kertyy. Varsinkin nyt kommuunissa asuessa. Itseasiassa kyllä yksin asuessa, oli joskus jopa sellainen aika, jolloin niitä ei välttämättä ollutkaan kun tarvitsi roskista :D mutta niin kävi kyllä tosi harvoin.

Daniela: Kannattaa käydä uudelleen katsomassa :) Kolmen pussin tekemiseen meni alle puoli tuntia aikaa, eli ei ole iso homma tiedossa, ja varmaan ainakin pieni ekoilumerkitys tällä teolla :)

Jussi Riekki kirjoitti...

Jumalauta! Kiitos Päivän käytännön vinkki -kategorian täyttämisestä! Toimii! :)

Karoliina kirjoitti...

ole hyvä, hienoa että muutkin innostuvat tällaisista :)

Aurinkokello kirjoitti...

Oi vitsit, tämä täytyy laittaa teon alle. Kaupassa, jossa itse asioin on käytössä paperipussit, jota suosinkin - nämä voi sitten kierrättää sytytyspaperina takkaa, hellaa, leivinuunia tai pannua lämmittäessä.

Itselläni taitaa ihan kaapistakin löytyä valoverhoa, joka on vielä kivan viininpunainen :) Ja ompelukone veljeltä tilaukseen takaisin kotiin päin!

Kivaa!

Aurinkokello kirjoitti...

Oi vitsit, tämä täytyy laittaa teon alle. Kaupassa, jossa itse asioin on käytössä paperipussit, jota suosinkin - nämä voi sitten kierrättää sytytyspaperina takkaa, hellaa, leivinuunia tai pannua lämmittäessä.

Itselläni taitaa ihan kaapistakin löytyä valoverhoa, joka on vielä kivan viininpunainen :) Ja ompelukone veljeltä tilaukseen takaisin kotiin päin!

Kivaa!

Anonyymi kirjoitti...

Nitojan kun korvaa lävistimellä niin hyvä tulee :D

Anonyymi kirjoitti...

Samaan lopputulokseen tulin nitojan osalta ohjetta lukiessani. Jouduin ensin hetken miettimään, että mihin tuossa nitojaa tarvitaan, mutta hoksasin, että ohjeenkirjoittaja tarkoittaa reijittäjää. :)
Kiva ohje jokatapauksessa.