maanantai 4. tammikuuta 2010

Kuinka paljon kosmetiikkaa ihminen tarvitsee?

Vielä muutama vuosi sitten käytin tavallista kosmetiikkaa, jonka valitsin lähinnä tuoksun ja mainosten perusteella. Ostin uuden tuotteen aina kun sattui joku "pakko-ostaa"-purnukka silmiin, ja niitä kertyikin kotiin yli tarpeiden.

Tästä siirryin sitten melko nopean "heräämisen" myötä lyhyessä ajassa käyttämään ainoastaan sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Vaihdoin käytännössä kaiken; shampoot, suihkugeelit, deodorantin, kasvojenpuhdistusaineet, meikit, hammastahnat, hiuslakan ja muotovaahdon jne. Samalla myös tiskiaineet ja pyykinpesuaineet.

Nyt viime aikoina kuitenkin täysi ehdottomuus on kadonnut. En ota sitä kovin vakavasti, jos vaikka kylässä ollessani lainaan ihan tavallisia pesuaineita, tai hiustuotteita. Ostin jopa itselleni ihan tavallisen hiuslakan, sillä leikatessani otsatukan huomasin, ettei Santen hiuslakka olekaan niin jämäkkä kuin luulin sen olevan.

Toisaalta kosmetiikan käyttö ylipäätään on ollut laskusuunnassa viime aikoina. Olen huomannut esimerkiksi käyttäväni nykyään todella harvoin mitään suihkugeeliä. En ole tehnyt sitä tietoisesti, se on vaan jäänyt. Koen tulevani puhtaaksi jo pelkällä vedellä ja saunassa irtoaa kuollut iho. Myös vartalon rasvaaminen on vähentynyt paljon. Samoin deodorantin käyttö, laitan deodoranttia ehkä muutaman kerran viikossa. Tästä tiedosta saattaa tulla sellainen ajatus, että haisenko sitten vaan reippaasti hielle nykyään :) Mutta ei, ihme kyllä. Jossain vaiheessa ruokavalion muutosprosessia tajusin, että vaikken käyttänyt deodorantti, hiki ei haissut enää. Ja sitten kun aloin juomaan Jogi-teetä päivittäin, niin kävi vielä hauskempi juttu. Nykyään hiki tuoksuu nimittäin mausteille. Ihmettelin aluksi monta päivää, että mikä kumma käsissäni tuoksuu, vaikken ole mihinkään koskenut. Sitten tajusin, että ihon läpi tulee mausteiden tuoksu. Käytän silti vielä vuorotellen kaikkia deodorantteja, joita minulta löytyy, mutta ei ole enää niin tarkkaa mikä niistä on tehokkain, tai stressiä siitä, pitääkö deodorantti vai ei.

Olen lukenut myös paljon juttuja hiusten pesemättä jättämisestä, ja harkinnut sitä itsekin. En ole kuitenkaan vielä saanut missään keskusteluissa vastausta siihen, miten hiusten pelkän vesipesun kanssa sopii yhteen hiusmuotoilutuotteiden käyttö. Suurin osa pelkällä vedellä pesijöistä tuntuvat myös käyttävän erittäin vähän jos ollenkaan mitään muotoilutuotteita. Ehkä tuon aineettomaan pesuun siirtymisen voisi kuitenkin ottaa tälle vuodelle tavoitteeksi, tai ainakin kokeiltavaksi :)


Olen tässä miettinyt, että kuinka paljon ihminen oikeastaan kosmetiikkaa edes tarvitsee? Ja kuinka suuri osa sen käytöstä on vain tottumusta? Toisaalta onhan kosmetiikan käytölle aika monille myös tietty itsensä hemmottelun merkitys. Silloin kuitenkaan kosmetiikan "tehokkuudella" ei varmasti ole niin suurta merkitystä, vaan esimerkiksi keittiöstä löytyvät tarpeet voisivat riittää oikeastaan kaikkeen itsehoitoon. Ainakin siskon kanssa laitetut suklaanaamiot oli miellyttävä kokemus, tehosta en tiedä, mutta tuoksu oli ihana :)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa tutulta, aiemmin meni kamalan paljon rahaa meikkeihin ja kosmetiikkaan - aina piti ostaa uusi entistä parempi ripsiväri tai kasvovoide. Sitten olikin kaappi täynnä vähän käytettyjä purkkeja ja purnukoita. Jälkikäteen ajateltuna ihan hullua. Siirryin itsekin ensin luonnonkosmetiikkaan ja ihoni kunto parani selvästi. Minulla on herkkä iho ja se oli mennyt todella huonoon kuntoon tavis-kosmetiikalla (punoitus, pintakuivuus, näpyt, kirvely jne). Nykyisin käytän kasvoille vain kookosöljyä enkä käytä meikkiä lainkaan. Kokeilin no poo:ta muutaman kuukauden ajan, mutta luovuin siitä kun alkoi olla jatkuvasti sellainen olo että hiukset on likaiset. Nyt käytän yleensä palashampoota ja olen ollut tyytyväinen. Tässä matkan varrella olen huomannut että ihminen ei oikeasti tarvitse kosmetiikkaa juuri lainkaan, lähes kaikki tarvittava löytyy ruokakaapista :)

Harakka kirjoitti...

Itsekin olen vaihtanut kaikki tuotteet luonnonkosmetiikkaan ja ollut tyytyväinen. Erityisesti Weledan ihonhoitotuotteet ovat ihania!

Ilman rasvaa en pärjäisi, sillä ihoni on niin kuiva, että jos näytänkin sille vain pelkkää vettä, se muuttuu kireäksi ja kutisevaksi. Hammastahna on myös olennainen, samoin shampoo ja hoitoaine. No poo ei kauheasti kiehdo. Harvemmalle pesuvälille hiukset voisin kylläkin opettaa.

Ilman meikkiä en myöskään haluaisi liikuskella vakituisesti, sillä minulta kysytään aina kun lähden liikkeelle meikittä, että "Mikä hätänä, oletko kipeä?". Olen erittäin vaalea. Ihmiset jotka vannovat luonnonkauneuden nimeen ovat yleensä hyväihoisia ja omistavat jonkinsortin kulmakarvat ja ripset.

Tottakai se on tottumiskysymys ja ilman kosmetiikkaa pärjää pitkälle, mutta tässä maailmassa jossa ei eletä metsän keskellä tietty lähimmäisystävällinen hygieniataso edellyttää minusta perustuotteiden käyttöä. Jokin yhteys saippualla ja perustautien vähenemisellä länsimaissa lienee myös on.

Se on kyllä varmasti totta, että jos iho saisi olla enemmän omillaan, se oppisi huolehtimaan itse itsestään yllättävän tehokkaasti. Kultainen keskitie varmaankin paras.

Karoliina kirjoitti...

Olet oikeassa, että kultainen keskitie on varmasti paras :) Jostain voi luopua, mutta ei toki kaikesta. Ja esimerkiksi pesuvälit on mietinnän arvoinen juttu, tarvitseeko ihmisen käydä suihkussa joka päivä ollakseen puhdas?

Olen itsekin vaalea, ja se on kyllä välillä hiukan ikävää! Ainakin silloin kun minun kerrotaan näyttävän vihreältä tai siniseltä :D ja lomien jälkeen aina kysellään, että "mikset ole ruskettunut, etkö ollut juuri kuukauden etelässä?". olenkin käyttänyt välillä myös ns. turhuustuotteita, eli esim. itseruskettavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kovin tutun kuuloista täälläkin. Voidearsenaali on vähentynyt huimasti viime aikoina. Vartalovoidetta en ole käyttänyt oikein aikoihin, sain heittää vanhimmasta päästä jo pois, joka on mulle vähän kauhistus, sillä jos jotain ostan käytän sen myös loppuun.
Suihkugeeliä en ole käyttänyt pahemmin tällä vuosituhannella, jo ennen tätä luomuheräämistä, sillä musta se on aika turhaa. Ei toimistotyössä niin pääse likaantumaan että suihkugeeliä tarttis kovinkaan usein, kun suihkussa käy kuitenkin joka päivä. Käsien pesu on sitten asia erikseen.
-Basilika

Karoliina kirjoitti...

Tuo käsienpesu onkin tosiaan asia erikseen, mitä olenkin tässä viime aikoina miettinyt...
Hoitoalalla kun joutuu kymmeniä kertoja päivässä pesemään käsiä, sekä käyttämään käsidesiä. Eikä nuo aineet mitään luonnonmukaisia tietenkään ole :)

Olli Posti kirjoitti...

The Mask

Karoliina kirjoitti...

Hah, toimi muuten melkein yhtä hyvin kuin aito sellainen ;)