sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Edistystä!

Viimeiset kaksi viikkoa suunnilleen olen kärsinyt joka aamuisesta pahoinvoinnista ja nälästä. Olen tottunut siihen, että voin syödä ensimmäisen kerran vasta aikaisintaan muutama tunti heräämisestä, mutta nyt olen voinut niin huonosti aamuisin, että on ollut pakko syödä aika nopeasti heräämisen jälkeen. Pahoinvointia on ollut välillä myös päivisin, ja siihen on liittynyt usein myös nälän tunne, vaikka olisin syönyt joku hetki aiemmin. Hieman rupesi jo epätoivo iskemään, että mitäköhän kaikkia oireita lisää tähän mun "terveysongelmaan" voi vielä mahtua ennen kuin parannusta tapahtuu.

Sitten, luojan kiitos, pahoinvointi lakkasi kuin seinään eilen aamulla kun huomasin kuukautisteni alkaneen! Selvästikin ne olivat tehneet tuloaan jo muutaman viikon ja siitä johtuen voin niin huonosti. Tosin nyt ensimmäistä kertaa elämässäni, kärsin eilen kuukautiskivuista :/ Toivon, että sekin on ohimenevää, sen verran ikävältä nuo alavatsakrampit tuntui. Särkylääkettä oli ensimmänen ehdotus kaikilta, mutta saman asian ajoi oikein kuumaksi lämmitetty kauratyyny vatsan päällä! Pidin sitä varmaankin yli tunnin, jonka jälkeen kipu oli poissa.

Olen varmaan vähintäänkin yhtä helpottunut ja onnellinen näiden kuukautisten alkamisesta kuin ihminen, joka ei halua lasta ja odottaa myöhässä olevia kuukautisiaan ;) Nyt vaan odottelen kaikkien muidenkin oireiden täydellistä poistumista ja elämän normalisoitumista :)

P.S Eilen oli muutenkin aivan mahtava päivä! Olin kämppisystäväni kanssa Valtterin kirppiksellä myymässä, ja tavaraa meni hyvin kaupaksi. Löysin myös itselleni ihanan harmaan liehupaidan ja Moonbootsit(!!), joita oon himoinnut jo useamman talven. Kirppismenestystä juhlimme vielä myöhäisellä lounaalla Silvopleessa, jonka ruoat maistuivat taas hyvältä 3,5 kuukauden tauon jälkeen. Uusia ruokalajejakin oli tarjolla useampi.

Ei kommentteja: