maanantai 20. heinäkuuta 2009

Iho oudoksi kookosöljystä

Olen käyttänyt nyt jo monta kuukautta ihon kosteutukseen luomukookosöljyä. Tämä siis terveydellisistä syistä. Ei syöpää aiheuttavaa mineraaliöljyä tai mitään epäilyttäviä ainesosia, joten huoletta voi käyttää iholle, deodoranttina ja myös ruoanlaittoon. Ja tuoksuukin miellyttävälle.
Leivonnassa tuo kookosöljy toimii muuten hyvin siitäkin syystä, että se tuo esimerkiksi lettuihin ihanan ripauksen kookoksen makua!

Kookosöljy ihoöljynä onkin toiminut loistavasti aina viime viikkoon saakka. Olen käynyt saunassa nyt omakotitalossa asuessa vähintään pari kertaa viikossa, mutta nyt viimeiseen kolmeen viikkoon en ole sinne ehtinyt. Noin viikko sitten huomasin yhtäkkiä, että ihoni alkoi hilseillä! Se ei tunnu mitenkään kuivalta, mutta silti ihon pinnalta hilseilee kuivaa ihoa irti. Muuten en epäilisi tämän edes johtuvan tuosta kookosöljystä vaan olisin varmaankin säikähtänyt, mutta sattumalta Luuba-ystäväni kysyi juuri pari viikkoa sitten, kun kookosöljystä puhuttiin, että kuorinko ihoa säännöllisesti, koska öljyn käyttö muuten voi aiheuttaa tällaista.
Ilmeisesti tuo usein tapahtuva saunassa käyminen on riittänyt irrottamaan kaiken kuolleen ihokerroksen pois, joten täytyykin pitää huoli, ettei jatkossa tule näin pitkiä taukoja siitä. Tosin huomenna lähdetään kuukaudeksi reilaamaan, pitää ehkä ostaa joku muu eko-kosteusvoide matkalle :) Oikeastaan taidankin ostaa Amsterdamista jonkun, sieltä kun saa ekotuotteet puolet halvemmalla kuin Suomesta...

Ja tänään saunaan!

Ei kommentteja: