torstai 3. joulukuuta 2009

Jooga

Nyt on hyvä hetki kirjoittaa uudelleen aloittamastani joogasta, sillä vietin juuri äsken aivan ihmeellisen ihanan tunnin joogasalilla :)
Välillä tuntuu, että lihakset kiristää ja asanat tuntuvat tosi rankoilta, mutta tällä kertaa kaikki oli mahdottoman helppoa ja tuntui niin hyvältä. Olen siis harrastanut astangaa aiemmin, Lappeenrannassa asuessani, mutta se on jäänyt pois muutamaksi vuodeksi. Nyt siis vihdoin aloitin sen uudestaan, ja olen ihan innoissani taas! Miten olenkaan voinut luopua tästä tavasta. Olen nyt joogannut aamuisin tunnelmallisessa kynttilänvalossa huoneessani, ja käynyt astanga joogakoulun tunneilla.

Mutta tosiaan tänään, venyin paljon pidemmälle kuin aiemmin, kaikki tuntui kevyeltä, eikä edes pitkät, selkärangan viertä menevät lihakset olleet jumissa! Pitkät selkälihakset ovat jostain syystä minulla sellainen kestojumituspaikka, että on ihan päivästä kiinni saanko edes tehtyä kunnolla niska-hartiaseisontaa. Mietin, että tähän saattoi vaikuttaa kaikkien hyvien seikkojen yhteisvaikutus.

Nimittäin söin tänään tosi kevyesti, vain Coco Moussen aamulla kotona ja vihersmoothien SmoothieHoursissa n. 4 tuntia ennen joogaa, se saattoi helpottaa. Toisaalta olin iltatunnilla, illalla olen aina virkeämpi ja venyvämpi. Tunnilla oli myös ihana ja rento hyvä opettaja ja salissa oli kuuma!! Melkein olisi voinut kuvitella tulleensa Hot Jooga -salille. Ja selkälihasjumeihin saattoi myös vaikuttaa se, että olen nyt kolme yötä peräkkäin nukkunut kovalla lattialla, sängyn pehmeä patja ei vaan sovi minulle.

Huomista tuntia odotellessa... Ai niin, kuulin tänään myöskin Iyengar-joogasta, joka kuulosti erittäin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. En löytänyt nyt netistä suomeksi kuin tämän artikkelin. Kaveri kuitenkin kertoi, että pointtina on, että tuossa joogamuodossa kiinnitetään enemmän huomiota yksilöllisiin eroihin ihmisten fysiikassa ja kehon linjauksiin sekä käytetään apuvälineitä tukemaan asentoja, joissa viivytään paljon pidempään kuin astangassa. Käytännössä siis "turvallisempi" joogamuoto, koska asentojen oikeellisuuteen kiinnitetään paljon huomiota. Pitääkin ottaa tästä tarkemmin selvää, jos vaikka kokeilisi sitä tulevaisuudessa.

(Kuva peräisin tuosta Iyengar-artikkelista.)

4 kommenttia:

Daniela kirjoitti...

Jooga on parasta! Itse vietän tämän viikonlopun juurikin joogan merkeissä :)

Aloitin astangajoogan vasta toukokuussa, eli olen ihan joogamatkan alussa minäkin. On aina ihan huippua huomata kehittyneensä. Vaikka olen luonnostaan taipuisaa sorttia, olen aina tapellut kireiden lonkkieni kanssa. Penskana jo pelkkä risti-istunta tuotti tuskaa, lootuksesta puhumattakaan! Nyt tosin pystyn istumaan lootuksessa ihan kevyesti vartinkin verran, joten jotain on tapahtunut ;)

Syömiset ja jooga kulkevat kyllä mielestäni tiiviisti käsi kädessä. Hengitys ei virtaa vapaasti, jos ruuansulatus jyllää täysillä. Pidän itse vähintäänkin pari tuntia taukoa syömisestä ennen joogaa, muuten ei tule mitään :) Ja olen myös huomannut, että kun syö smoothie- / keittovoittoisesti, kulkee asanaharjoitus paaaaljon paremmin :)

Karoliina kirjoitti...

jep, tuo on varmasti iso juttu tuo syöminen. itse koitan nyt pitää taukoa mielellään jopa 4 tuntia ennen harjoitusta. aamullahan se on helppoa, mutta toisaalta olen aamulla muuten (varsinkin selkä) niin jumissa, ettei jooga tunnu hyvältä, vaikka astangahan painottuu aamulla tehtäviin harjoituksiin...
itselleni tuntuu silti sopivan iltaharjoitukset paremmin.

Nanile kirjoitti...

Kuullostipa mielenkiintoiselta tuo Iyengar-jooga! Pitää mennä koittamaan. En tulisi toimeen ilman joogaa. Asun nyt Espoossa ja käyn joogassa täällä, mutta muutan lähemmäs keskustaa kunhan löydän kämpän ja yksi tosi hyvä puoli muuttamisessa on se, että pääsen lähemmäs hyviä joogapaikkoja :)

Karoliina kirjoitti...

joo niin minustakin. ja ilmeisesti sitä on tarjolla vain täällä helsingissä.
asanat siinä kai pohjautuu astangajoogaan mutta eroina noiden yllämainittujen lisäksi se, että asanoissa ollaan pidempään, eikä ujjai-hengitystä käytetä. eikä asanoiden järjestyksellä ole samalla lailla merkitystä, vaan yhtä asanaa voidaan viilata vaikka koko tunti :)