Nykyään harvoin tähän sorrun, mutta eilen taas sen tein. Jotenkin kuvittelee vievänsä keskustelua eteenpäin, mutta kun saa takaisin monta vihan sävyttämää kommenttia, joissa pistetään kaikki "eri tavalla" syöjät samaan kategoriaan ja yleistetään niin maan pirusti etsien kaikki mahdolliset kritiikin aiheet, niin sitä tajuaa, ettei tämä olekaan asiallista keskustelua, vaan ennemminkin itsensä korostamista, ja toisten mitätöintiä keinolla millä hyvänsä. Pitäisi kirjoittaa aivan mahdottoman harkitusti ja perustellusti, ettei vain jättäisi toiselle mahdollisuutta löytää mitään epäloogista omasta tekstistä. Mikä järki tässä sitten on? Eihän keskustelun sellaista tulisi olla. Kuinka moni omassa arkielämässään tarttuu ystäviensä ja kumppaninsa jokaiseen pieneen asiavirheeseen ja piikittelee jokaisesta yleistyksestä tai epäloogisuudesta? Voin kuvitella, että sellaisen ihmisen kanssa olisi todella hankala elää :)
Asiallinen kritiikki, kyseenalaistaminen ja keskustelu on erikseen, valitettavasti netissä niitä esiintyy harvemmin. En itsekään aiemmin edes tajunnut, kuinka paljon pahaa oloa tuollainen väittely ja kritisointi herätti itsessäni. Sitä jotenkin kuvitteli ikäänkuin "voittaneensa" jotain kun sai oikein nälväistyä toista tai sai perusteltua oman kantansa hyvin. Tänä aamuna meinasin ruveta vastaamaan erääseen kommenttiini esitettyihin kritiikkeihin, kunnes tajusin, että
a) vastauksesta tulisi ikuisuuden pituinen jos lähtisin oikein perustellen kirjoittamaan
b) tuskin näitä "kriitikoita" oikeasti kiinnostaa mielipiteeni pätkän vertaa
c) ahdistuisin vain itse yrittäessäni oikein tosissani perustella sanomisiani, kun vastassa takuuvarmasti olisi vain lisää yleistämistä ja pikkuseikkoihin tarttumista
Joten jätin vastaamatta. Ja yhtäkkiä tuntia myöhemmin lenkiltä tullessa, tajusin, että minulla oli edelleen pieni ikävä möykky rinnassa tämän asian vuoksi. Sellainen pieni ikävä tunne, jota en aikaisemmin olisi edes huomannut, saatika osannut ymmärtää mistä se johtui. Tällaisia olen varmasti kantanut mukanani ties kuinka paljon aiemmin.
Parantaa ihmeesti elämänlaatua, kun oikein ajatuksen kanssa yrittää keskittyä positiivisiin asioihin, jättää muiden negatiivisuuden omaan arvoonsa ja välttää itse turhaa muiden kritisoimista ja negatiivista ilmapiiriä. Nykyään en lue vahingossakaan lehtien keskustelupalstoja, ja suosituimpien (vai vihatuimpien?!) blogien keskusteluissakin yritän lopettaa lukemisen siinä vaiheessa kun meininki menee liian rajuksi.
Sama pätee tietysti myös elävässä elämässä. Tiedättehän kuinka raskasta on olla ihmisen seurassa, joka toistuvasti valittaa kaikesta mahdollisesta ja kritisoi muita ihmisiä? No, minä olen ollut se ihminen, ainakin se kriittinen ja äkkipikainen valittaja. Tällainen ihminen harvoin tajuaa edes itse omaa käytöstään, eikä se mukavalta tunnukaan kun sen hoksaa! Olen myös huomannut nykyään itsetuntemuksen kasvaessa aivan selkeästi, että entinen kriittinen puhetyyli palaa nopeasti siinä vaiheessa kun on jostain syystä paha olla. Muille tiuskiminen on siis aivan selkeästi oman huonon olon purkamista muihin, eikä oikeasti liity niihin muihin ihmisiin.
Hyvä kysymys mietittäväksi: "Tuo ihminen ärsyttää minua, johtuuko se hänestä vai minusta?"
Lopuksi piristykseksi pieni ilon aihe:
Porilaisille yhtäkkiä tarkoittaa samaa kuin äkkiä :)
"Käy sä yhtäkkiä mittaamassa tuolta potilaalta verenpaine".
Hauska murre piristää muutenkin päivää, ja tekee ihmisistä helposti lähestyttävämpiä, ja ikäänkuin hellyyttäviä jollain lailla. Tämä on tietysti vain omaa kuvitelmaa, mutta auttaa sopeutumaan uuteen paikkaan kun itse sisimässään kuvittelee ihmiset mukaviksi.
5 kommenttia:
Tosi hyvä kirjoitus! On todella rasittavaa joutua väittelyyn jonkun kanssa, josta lopuksi kummallekin osapuolelle tulee vain paha mieli. Tietenkin jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta asiat voi ilmaista niin monella tapaa.
Höh, sun kommentteja on ollu hauska lukea! Lukee niitä kymmenet ja sadat muutkin joiden nimiä ei siinä näy, mutta jotka oppivat paljon hyvistä argumenteista (ja jos vastapuoli heittäytyy tarpeeksi hölmöksi, saattavat itsekin osallistua).
Nykyään näen juuri ne kaikkein tyhmimmät ja ankeimmat kommentit ja syytökset parhaina tilaisuuksina opettaa vastausteni kautta muille vähän uudemmille lukijoille niitä perusasioita, mistä sellaisenaan tulisi vähän turhan tylsiä artikkeleita, mutta viihdyttävän, tunteita herättävän *väännön* osana menee kuin häkä.
Muutenkin, mitä enemmän herää tunteita sen parempi. Mun tehtävä blogaajana on opettaminen, ja muistijälkeä ei synny tahi oppimista tapahdu ilman tunnetta. Mitä voimakkaammat fiilikset pelissä, sen voimakkaammin porukka oppii ja saattaa parhaassa tapauksessa jopa itsekin aktivoitua opettamaan ja osallistumaan. Mistä luulet että olen saanut reilussa puolessa vuodessa nuo 250+ lukijaa ja satoja ellei tuhansia todellisia elämänmuutoksia? Ei ainakaan asiallisuudella, kohteliaisuudella ja diplomaattisuudella... Niitä on jo maailmassa ihan tarpeeksi. Hyssytellään ja katsotaan hiljaa vierestä kun tyhmyys valtaa alaa. Jos joku on ihan oikeasti tosi nolo idiootti, mitä sattuvammin sille joku siitä huomauttaa sen hauskempaa kaikilla on.
Ja tämä toimii tietty molempiin suuntiin.. Get into the game, uskalla olla hölmö ja käyttäytyä tyhmästi. Itse ainakin nautin ala-arvoisesta toiminnasta enemmän kuin hyvästä.
Hyviä pointteja sulla, Karoliina.
Jos ns. kriittisyydellä on tarkoitus vain vittuilla ja purkaa pahaa oloaan tai "olla oikeassa", niin ei se mitään oikeaa kriittisyyttä ole.
Sellainen aito kriittisyys taas on ELINTÄRKEÄÄ. Ilman sitä, ei mihinkään epäkohtiin voisi puuttua, vaan kaikki pitäisi aina positiivisuuden nimissä niellä ja sallia. Vaikka itse näkisi, että menossa on moraalin vastaista touhua tms.
Olen itse huomannut, että parhaimmat aja avrtavimmat oivallukset saan just kaikilta rohkeilta skeptikoilta ja kriittisiltä ihmisiltä. Itse en ole kovin skeptinen, mutta sen verran kriittinen, että poden melkeimpä huonoa omaa tuntoa, jos jätän tärkeiksi katsomiani epäkohtia kritisoimatta.
Mutta mielestäni et välttämättä nyt edes kritisoi kriittisyyttä, vaan dissailua. Tiedän (tai ainakin luulen), että tarkoitat niitä ns. ammattivalittajia, joihin me kaikki olemme törmänneet. Mielestäni tällaisilla ihmisillä ei olkean kriittisyyden kanssa mitään tekemistä. Sitä pitäisi kutsua pelkäksi angstailuksi.
Jatkuva epäkohtien huomiointi (=ankeamielisyys) ja aito uusien, ehkä kriittistenkin, pointtien esille tuominen on kaksi eri asiaa, vaikka joskus onkin vähän vaikea saada selville kummasta on kyse!
Hyvä Karoliina! Ihan totta, että väittelyistä tulee yleensä vain paha mieli, eivätkä ne oikeastaan pääty kummankaan hyväksi. Kumpikin ajattelee, että toinen on se tyhmä joka pitäisi saada ymmärtämään oma oikea ajattelu. Raskasta.
Itse olen käynyt melkoista kriisiä (oikeastaan jo monta vuotta) viime aikoina ja arvostellut ja kitissyt kovastikin. Välillä mielestäni olen esittänyt ihan aiheellista kritiikkiä ja sitten taas välillä jotain ihan turhaa. Tästä johtuen olen koittanut olla kommentoimatta mitään viime aikoina...
Lisäksi tuntuu, että ne jotka valittavat äänekkäimmin, eivät oikeasti uskalla tehdä asialle mitään. Toisten tekemisiä on aina helppo arvostella.
Nykyään ajattelen niin, että jos jollain tavalla moitin toista, solvaan myös itseäni. Toisissa ärsyttää aina eniten se, minkä tietää omaksi heikoksi kohdakseen.
Olkaamme siis lempeitä toisille ja itsellemme.
hah, kiitos olli :)
kyllä mä jatkan kommentoimista, oonhan jatkanut tähänkin asti. toi yksi eilisaamuinen "keskustelu", joka synnytti tän blogauksen, ei ollut enää keskustelua asioista, vaan olisi mennyt inttämiseksi pienistä turhuuksista, ihmisten kanssa keitä ei kiinnosta se mitä me yritetään tuoda ilmi, vaan ainoastaan se, että he saavat toista jotenkin mitätöityä ja vähän haukuttua. en vaan jaksanut just sellaista :) mut hyvä pointti, että niitä lukee tietysti muutkin kuin minä ja se vastaväittäjä. itsekin saan aika paljon irti muiden kommenteista ja vastauksista :)
ja jenni, olet oikeassa, kriittisyys todellakin on tärkeää! puhuin ehkä tuossa vähän epäselvillä termeillä, en tarkoittanut kriittisyydellä sellaista tervettä ja elintärkeää kriittisyyttä, josta juuri puhut. itsekin koen, että sellainen terve kriittisyys ja se, ettei tyydy "vanhaan ja turvalliseen" vaan uskaltaa, ja tajuaa kyseenalaistaa, se on muutoksen lähde ja välttämätöntä.
Lähetä kommentti