Takertumisesta

Tunnen, että olen meditaatiotaipaleellani vasta hyvin alussa, mutta joitain oivalluksia olen jo saanut. Ongelmanani ei ole menneiden vatvominen, en kadu tai surkuttele tapahtuneita asioita. Sen sijaan tulevaisuuteen takerrun liian tiukasti. Tästä nyt kertoo ehkä sekin, että olen kova suunnittelemaan kaikkea tulevaa ja minulla on joka hetki vähintäänkin yksi "to-do"-lista käsillä.

Toinen vähän samaan liittyvä asia mihin takerrun on läheiset ihmiseni, tai tarkemmin: ajatukseni takertuvat heihin. Usein "hiljaisina hetkinä", eli kun on aikaa ajatella esimerkiksi iltaisin ja meditaatiossa silloin kun ajatus lentää enkä saa sitä hiljennettyä, niin se pyörii yleensä aina läheisissäni. Käyn läpi ihmisiä henkilöstä toiseen: mitähän hän on tekemässä, onko kaikki hyvin, milloin näen hänet seuraavan kerran, mitä voisimme tehdä yhdessä, miten saisin järjestettyä enemmän aikaa näkemiselle, mitä voisin tehdä hänen hyväkseen enemmän. Yhden meditaation aikana kun minun oli erityisen vaikea päästää irti näistä ajatuksista, niin tajusin sen: pieni hölmö mieleni kuvittelee jossain syvällä, että jos en ajattele näitä ihmisiä, he lakkaavat olemasta. Ikäänkuin heille tapahtuisi jotain pahaa, tai meidän suhteemme jotenkin katkeaisi ellen jatkuvasti pohdi heidän olemassaoloaan, ja ikäänkuin selvitä itselleni näitä edellä mainittuja "faktoja" niin, että kaikki on "selvää" ja ikäänkuin pysyn ohjaksissa kiinni.

Miten sitä tosiaan voi kuvitella olevansa kaiken keskipiste, ja kaiken pyörivän vain minun ympärilläni. Vaikka järjellä ajatellen tiedän ettei näin ole, ja jopa luulen oikeasti uskovani sen, niin silti jossain sisimmässään sitä tiedostamattaan kuvittelee, että omat ajatukset vaikuttavat muiden ihmisten olemassaoloon ja tapahtumien kulkuun. Sitä ikäänkuin pelkää, etteivät jotkut asiat tapahdu, ellen pohdi niitä jatkuvasti ja hartaasti. Hah.

Haasteena on vaan pysäyttää nämä ajatukset niiden ilmaantuessa ja luottaa siihen, että tulevaisuus tapahtuu ajattelemattakin :)