tiistai 31. elokuuta 2010

Kuukausi kuudella vaatteella

Sain tänään vihdoin oman huoneemme takaisin siellä kesän asuneilta alivuokralaisilta, ja siivousurakka alkoi samantien. Varsinkin vaatehuone on hirveässä kaaoksessa, ja eniten päänvaivaa tämän loppukesän aikana onkin aiheuttanut sen miettiminen, mitä vaatteita sieltä haen (tai toivon löytäväni...) kun aikaa on vähän ja olen lähdössä johonkin reissuun. Kriteereinä yleensä että matkavaatteiden tulee mahtua mahdollisimman pieneen laukkuun, olla hyvin yhdisteltävissä ja käydä joka tilanteeseen.

Tajusin juuri, että olen pärjäillyt viime aikoina aika hyvin vain muutamilla vaatekappaleilla, ja siitä muistuikin mieleen Uuden Mustan esittämä Kuuden vaatteen haaste! Vaikka en muotibloggari olekaan niin päätin silti hetken mielijohteesta lähteä näin viime tingassa haasteeseen mukaan, ja elää koko syyskuun vain kuuden vaatteen varassa.

Koitan tässä illan aikana miettiä mitkä nämä kuusi vaatekappaletta tulevat olemaan, ja julkaisen ne viimeistään huomenna :)

Ei kommentteja: