tiistai 31. elokuuta 2010

Kuukausi kuudella vaatteella - osa 2

Kuuden vaatteen säännöt:

1. Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi.

2. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne.

3. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja bilevaatteita. Näissä kuitenkin kehotetaan tarkkaan harkintaan ja minimalismiin - miten tiukasti, siitä päätät itse. Jos sinulla on kaksi täysin samanlaista ja samanväristä vaatetta, ne voidaan laskea yhdeksi.


4. Luo ja julkaise omat sääntösi, jos tämä määritelmä ei sinulle sovi.


Pääasiassa säännöt kuulostavat ihan hyvältä, vain muutama kohta pisti silmään. Ensimmäisenä mietin heti, että miksi bilevaatteina ei voisi toimia arkivaatteet, kyllähän juhlavamman lookin saa aikaiseksi jo meikillä, kampauksella, koruilla, korkokengillä ja laukulla. Toisaalta, jos kyse on oikeasti juhlatilaisuudesta eikä vain illasta kaupungilla, niin ymmärrän kyllä tarpeen juhlamekolle.

Toinen huomioni kiinnittynyt asia, johon aion soveltaa sääntö nelosta; miksi sukkahousuja ei lasketa vaatteeksi mutta legginsit lasketaan? Ymmärrän, että paksut "legginshousut" ovat enemmän vaate kuin alusvaate, mutta itse käytän enimmäkseen legginsejä, jotka ovat paksuudeltaan samaa kaliiperia kuin sukkahousut. Satun vain pitämään sukkahousuja enemmän legginseistä, varsinkin jos kengät ovat avonaiset. Aion siis käyttää haasteen aikana legginsejä ja laskea ne sukkahousuiksi :)


Sitten muutama lainaus haastesivun tekstistä:

"Yksi eniten huolestuttanut asia on ollut vaatteiden peseminen: pitääkö pyykillä olla joka päivä? Haastetta on syytetty myös epäekologiseksi, koska vaatteita pitää pestä niin usein."

Seitsemän hengen taloudessa vaatteet on helppo heittää jonkun toisen pesemään koneelliseen, jos itse ei saa kokonaista kasaan. Yksinasujien kohdalla voi johtaa alla olevaan -->

"Ehkä kokeilu tuottaa myös uusia tapoja siistiä vaatteita muutenkin kuin pesukoneeseen tunkemalla. Esimerkiksi pienet tahrat voi pestä erikseen käsin, hajut voi tuulettaa ulkoilmassa, kainalotahroja voi välttää kainalolapuilla ja niin edelleen."

Tämä voi olla totta, itse jouduin kehittämään tällaisia sovelluksi viime kesän reilimatkalla, kun lähdin reissuun mahdollisimman pienen vaatemäärän kanssa ;) Vaatteita taisi olla mukana ehkä juuri kuutisen kappaletta.

"Hankkeen ekologisuutta on epäilty myös siksi, että kuukauden jälkeen on niin kyllästynyt kuuteen vaatteeseensa, että on heti pakko mennä ostamaan lisää."

Eikai? Minulle tuli kyllä ensimmäisenä mieleen, että kuukauden jälkeen nimenomaan olisi iloinen päästessään käyttämään niitä muita vaatekaappinsa vaatteita, jotka taas tuntuvat melkein uusilta tauon jälkeen.

Ja viimeisenä Uuden Mustan Terhiltä loistokommentti, jossa kuvatun tyyliseen tilanteeseen toivon tämän kokeilun omalla kohdallanikin johtavan:

"Arvelen, että tästä lähtien mietin aina vaatekaupassa, pääsisikö kyseinen vaate kuuden vaatteen valikoimaan. Jos ei, harkitsen ostamista tarkemmin. Toivon myös valikoivani vastaisuudessa laadukkaampia, kestävämpiä ja ajattomampia vaatteita."

Ei kommentteja: