Terrasipsejä tuntemattomille - omien mielikuvien muokkausta

Olen aina jostain syystä tuntenut pientä häpeää syödessäni paikoilla, jotka eivät ole ruokailuun tarkoitettuja. Julkisissa kulkuneuvoissa, kadulla kävellessäni, koulussa tunneilla... En ole ihan päässyt kiinni siihen, mistä tämä häpeä johtuu, kuvittelen kai jossain sisimmässäni ihmisten katsovan minua ällöten, ja miettivän kuinka huono itsekuri on ihmisellä, joka syö koko ajan tai että "hyi, pitääkö koko ajan puputtaa jotain makeaa". Älyttömiä ajatuksia, tiedän, mutta nämä tulevat jostain niin syvältä, etten ole edes koskaan pysähtynyt miettimään miksi näin on.
Tunnetta helpottaa hiukan, jos syön jotain suolaista ruokaa sen sijaan, että söisin jotain makeaa, silloin voin kai kuvitella toisten ajattelevan minun vain syövän kiireistä lounasta, sen sijaan, että ahtaisin bulimisesti herkkuja. Älytöntä siksikin, etten oikeasti keksi mitään tilannetta missä ajattelisin läheskään yhtä paljon muiden mielipiteitä, kuin syödessäni kadulla. Eikä ihmisten parissa syömisessä sinänsä ole minulle mitään hävettävää tai outoa silloin kun muutkin syövät, tai istun edes pöydän ääressä. Juontaa ehkä juurensa lapsuuteeni, ja siihen faktaan, että olen järjettömän hidas syömään. Lapsena saatoin syödä yhtä suklaapatukkaa vaikka tunnin, jolloin sain kuulla kavereilta melkoisen paljon kommenttia tästä tavastani syödä "jatkuvasti". Käytännössä en koskaan syönyt määrällisesti enempää kuin muutkaan, söin vain kauemmin.

Ei tämä outo häpeäni kuitenkaan mitään älyttömiä mittasuhteita ole saanut kun ei se ole vielä saanut minua edes lopettamaan tätä tapaa, jota toteutan edelleen lähes päivittäin. Liittyen kärsimättömyyteeni ruoan suhteen, minun on lähes aina kaupassa käydessäni ostettava jotain, jota voin syödä heti, jo ennen kotiin pääsyä. Välillä revin juustopaketteja hampailla auki bussissa, meneeköhän tämä jo epätoivon puolelle? En tiedä tekeekö tällaista kukaan muu, ja jos tekee, niin saavatko muutkin todella usein ohikulkevilta ihmiseltä kommentteja tähän liittyen? Minusta tuntuu, että varsinkin ulkomaalaiset kommentoivat hyvinkin herkästi, suomalaisista useimmiten vain humalaiset. Olen aina inhonnut näitä kommentteja, melkeinpä vihastunut niistä.

Tänään ostin Ekolosta Terrasipsejä, ja avasin tietysti tavoilleni uskollisena pussin heti liikkeestä päästyäni. Samaan aikaan muutaman metrin päässä olevasta baarista astui mies ulos tupakalle, ja tietysti huudahti minulle heti "Onko hyvää?". Tavallisesti olisin vastannut mahdollisimman "kylmästi" ja jatkanut matkaa ilman katsekontaktia. Nyt kuitenkin jostain syystä hylkäsin tämän vaihtoehdon heti, hymyilin nätisti ja vastasin että on erittäin hyvää. Miehen jatkaessa "Mitä ne on? Ai sipsejä?" käännyinkin ympäri ja kerroin hänelle näistä ihanista juuressipseistä. Annoinpa maistiaisenkin ja suosittelin hakemaan niitä viereisestä Ekokaupasta :) Mies totesi ettei tavalliset sipsit näin hyviä olekaan ja kiitti. Jäin pohtimaan, että kenties ainakaan kaikki näistä "Onko hyvää?", "Nam nam" tai "Bon appetit" huuteluista ei olekaan tarkoitettu loukkaaviksi. Ja vaikka olisikin, itsehän minä luon päässäni sen tunteen, mikä minulle näistä aiheutuu. Omaa maailmaansa voi muokata loputtomiin itselleen sopivaksi, vain muuttamalla tietoisesti omaa ajatusmaailmaansa. Ensin pitää vain tunnistaa näitä ajatusmallejaan, ja päästää niistä irti. Olen toteuttanut tätä monien asioiden suhteen viimeisen vuoden aikana, ja silti huomaan tällaisia syvälle juurtuneita omituisuuksia itsessäni, joihin ei tajua edes kiinnittää huomioita. Tällaisin pienin askelein mennään kuitenkin parempaan suuntaan :)

P.S Suosittelen noita Terrasipsejä, ne on aivan ihana makean, suolaisen ja rapean yhdistelmä.