torstai 29. lokakuuta 2009

Kriittiset, kateelliset suomalaiset..

Esimerkiksi Heidin ja Ollin blogeissa on ollut viime päivinä puhetta negatiivisista kommentoijista. Ilmeisesti joillekin ihmisille on todella kova paikka, jos toisella on asiat hyvin, ja sitä iloa haluaa vielä levittää muillekin. Ja mitä epätavallisimmin keinoin se hyvä olo on saavutettu, sitä enemmän on syytä arvostella ja tuomita.

Anonyymi sanoi sen hyvin Heidin blogin kommenteissa:

hommahan menee näissä eko- ja vastaavissa jutuissa niin, että ihminen joka erehtyy yrittämään edes vähän jotain on muiden silmissä velvoitettu tekemään AIVAN KAIKEN 110-prosenttisesti ekoluomusuperhippeilynä, ja jos näin ei tapahdu, niin niillä jotka eivät yritä yhtään mitään on täysi oikeus osoitella sormella ja arvostella...

Niin totta. Jos vaikka joku terveellisemmin syövä ihminen sattuukin syömään vähän liikaa raakasuklaata ja saamaan ähkyolon niin heti ollaan lyttäämässä, "No niin! Siinä se taas nähtiin, ei se ruokavalio niin terveellinen ollutkaan". Jep. Siinä sai arvostelija taas pontta omalle näkökannalleen.

Toinen ihmeellinen juttu on se, että kun on kyse vähän epätavallisemmista asioista, ollaan heti vaatimassa tieteellistä tutkimusta kaiken taustaksi, lähteet täytyy olla selvästi näkyvissä. Toki on hyvä kyseenalaistaa tietoa, mutta miksi samaa ei vaadita perinteiseltä ruoalta tai kosmetiikalta? Jos on mahdoton uskoa merilevän olevan terveellistä ja syömisen arvoista ilman tieteellistä näyttöä asiasta, niin kyseenalaistavatko samat ihmiset myös "Puhdasta ruokaa Suomesta" -mainokset? Tuleeko koskaan mietittyä, mihin se "puhdas" tuossa oikein viittaa? Missä tieteellinen näyttö? ;) Kyseenalaistavatko nämä ihmiset DanSukkerin "aitoa makua" -mainokset?

Heidin blogissa anonyymi vaati lähdeviitteitä väitteelle esimerkiksi raakakaakaon magnesiumpitoisuudesta. Kiinnostaisi tietää, seuraako kyseinen henkilö aina näin tarkasti ruokiensa tieteellisesti todistettuja ravintoarvoja ja vaikutuksia. Jos tiedontarve on todellinen niin netistä löytyy kyllä varmasti tutkimuksia. Mutta jos tarkoituksena on vain toisen ihmisen kirjoituksen pikkutarkka arvostelu, niin olisi varmaan hyvä miettiä, että mikä herättää sen ärsytyksen tunteen itsessä ja tarpeen toisen kyttäämiseen ja arvosteluun? Ajatellaan, että toinen ihminen ärsyttää koska siinä toisessa on jotain vikaa. Mitä jos se vika onkin itsessä? Jos on hyvä itsetunto ja tasapainoinen mieli, niin voiko olla mitään syytä toisten arvosteluun ja negatiiviseen ajatteluun? Varmasti tällainen negatiivinen ajattelu ei ole ihmiselle itsellekään hyväksi, vaan happamoittaa ja katkeroittaa mieltä.

Toisaalta rakentava kritiikki on asia erikseen, sen tarkoitushan on positiivinen; auttaa toista näkemään heikkoja kohtiaan ja löytämään kehitysmahdollisuuksia. Sitä rakentavaakin kritiikkiä voi vaan olla todella vaikea ottaa vastaan. Miten meissä suomalaisissa saataisiin tätä puolta kehitettyä?

Veikkaisin, että tämä on aika suurikin kansallinen, ehkä tiedostamaton(?) ongelma. Esimerkiksi jos työpaikoilla vanhemmat tekijät eivät pysty ottamaan vastaan nuorten vastavalmistuneiden neuvoja uusista työtavoista, se tarkoittaa, että samoja vanhoja kaavoja toistetaan eikä kehitystä tapahdu. Oppiahan ei niin helposti oteta vastaan toiselta "samanarvoiselta", vaan koulutustilaisuudet on sitä varten, että joku pätevä henkilö antaa opetusta. Kentällä toisilta oppiminen kaatuu helposti tyypilliseen "mitä tuo luulee minua enemmän osaavansa" -asenteeseen. Jos aina toimitaan heikoimman osaajan mukaan, niin valtava määrä potentiaalia menee hukkaan. Kai tämä liittyy yksilökeskeisyyteenkin, jokaisen pitäisi osata kaikki yksin, yhteistyö on vaikeaa.

Onko tämä vaan suomalaisille tyypillinen ongelma, vai onko samanlaista kaikkien kansojen keskuudessa? Miten tätä asiaa voisi muuttaa? Pitäisiköhän kasvatusalan ammattilaisten ottaa mukaan opetussuunnitelmiin positiivisen ajattelumallin opettaminen. Opeteltaisiin ala-asteelta lähtien iloitsemaan toistemme onnistumisista, toisen arvosanojen kadehtimisen sijaan. Miksei käytettäisi toisten lasten vahvuuksia hyväksi, esimerkiksi antamalla heidän auttaa heikompien lasten tukiopetuksessa? Otettaisiin yhteisiä projekteja, joissa jokaisen vahvuudet pääsisivät esille, sen sijaan, että kaikki tehtäisiin vaan yksilöinä.

Tällaista tajunnanvirtaa tänä aamuna, en tiedä oliko tässä nyt päätä tai häntää :)

3 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Löysin tämän postauksesi vasta nyt. Olen NIIN paljon ihmetellyt tuota samaa! Esimerkiksi Kemikaalicoctailia lukiessa ihmettelin, miksi ihmisillä on niin hirveä vimma hyökätä jokaista pientä asiaa kohtaan. Huvittavin oli se kun Noora oli otsikoinut superfoods-tekstinsä yhden osion jotenkin että "Superfoodseja Suomen metsistä", ja mainitsi otsikon alla erilaisia kotimaisia marjoja, kuten tyrnin. Porukka meni ihan pähkinöiksi siitä että pääsi oikomaan että hei, tyrni kasvaa rannalla, ei metsässä, missä sun tieteellisyys on. Siis mitä hemmettiä????!!!

Karoliina kirjoitti...

No ihan totta, juuri tämä ihmetyttää ihan yli kaiken. Tuollaisiin on tosi turhauttavaa edes yrittää vastata, kun tuskin niitä ihmisiä oikeasti edes kiinnostavaa mikään vastaus. Kunhan pääsee huomauttamaan jostain, ja tollaiset jutut on just niin helppoja tarttua kiinni. Turhaa energian hukkaa, kun eivät liity mitenkään itse pointtiin.

~heidi kirjoitti...

Onpas hyvä postaus:) Olen täysin samaa mieltä, että kasvatuslaitoksiin pitäisi saada heti alkuun positiivisen ajattelun "Kurssi" tai vastaavaa opetusta. Se kateus on niin meissä, enkä itsekään ole välttynyt siltä.

Kateuden sijaan voisi ajatella, että toisen onni ei ole itseltä pois tai että voinkohan saada tästä jotain vinkkiä omaan elämään.