keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Sikainfluenssan järjettömyys ja Antti Heikkilä

Olen seurannut Antti Heikkilän blogipäivityksiä sikainfluenssaan liittyen ja sieltä kommentteja. On oikeasti vaikea käsittää, miten niin moni, terveydenhuoltohenkilökuntaan kuuluvakin ottaa ihan sokeasti vastaan kaiken ylemmiltä tahoilta tulevan infon tätä influenssaa koskien. Tähän koko sikainfluenssavouhotukseen liittyy niin älyttömiä, maalaisjärjelle käsittämättömiä juttuja, että näistä voisi puhua ikuisuuden. Jos asia kiinnostaa, niin hyvää tietoa kuitenkin löytyy Antin kaikista H1N1-kirjoituksista ja niiden kommenttiosioista.

Onneksi olen itse vanhustyössä, eikä minulle ole piikkiä edes tarjottu. Harjoittelun ohjaajanikin kysyi käydessään harjoittelupaikallani, että olenko jo saanut rokotteen. Ihan kuin sen automaattisesti ottaisin, jos vaan saisin.

Tässä nyt yksi älyttömyys tänään kommenteista poimittuina:

nuori-85 25.11.2009 15:30

Paras juttu minkä kuulin tähän mennessä. Naapurin työkaveri oli vieny lapsen piikitettäväksi ja oli saanut mukaan Tamiflu-kuuri-reseptin ja käskyn aloittaa heti jos oireita tulee rokotteesta. Siis aivan sairasta!? Miten tämä kaikki on mahdollista..Olen ottanut sähköpostitse yhteyttä THL:ään ja esittänyt kysymyksiä vaan eipä tule vastausta lukuisista pyynnöistä huolimatta. Tais osua kysymykset liikaa koko jutun ytimeen. Pitääpä tarjota juttua iltapäivälehdille, vaan onko ne lahjottu hiljaisiksi ainakin osittain?

Näkeekö kukaan oikeasti tässä mitään järkeä? Toiset ei saa kuuria vaikka olisi tauti päällä, ellei kuulu riskiryhmään ja toisille tarjotaan ETUKÄTEEN ja varmuuden varalta sikainfluenssalääkettä sikainfluenssarokotteesta mahdollisesti saatavaan sikainfluenssaan.

Onneksi meillä on kuitenkin edes Antti Heikkilä ja muutamia muitakin lääkäreitä, jotka kyseenalaistavat lääketeollisuuden ja siihen liittyvät toimet. Mahtaa olla ihan mahdottoman rankkaa olla aina "vastarannan kiiskenä" ja puhua julkisesti yleistä mielipidettä vastaan. Vaikka ymmärtäviä ihmisiä löytyykin, niin negatiivista ja vihaistakin palautetta tulee varmasti niin paljon, että itse en varmasti pystyisi tuohon valokeilaan nousemaan.

Antin blogaukset H1N1:seen liittyen:

H1N1 "Pelko on aseeni" 23.10
H1N1 Viimeisintä tietoa maailmalta 26.10
H1N1 - ROKOTUKSISTA 29.10
H1N1 MIKSI PUSKA MENETTI HERMONSA? 30.10
VIELÄ KERRAN PANDEMIASTA 2.11
H1N1 - KEUHKOKOMPLIKAATIOT 3.11
H1N1 -VIIMEISIN BLOGI 7.11
H1N1 - SKANDAALI 16.11
H1N1 ja Studio 55 16.11
H1N1 ohi on 23.11

2 kommenttia:

kte kirjoitti...

Vaikka sikainfluenssa olisi jo sairastettu, siihen suositellaan otettavaksi sikainfluenssarokote. Näin meilläpäin on suositeltu usealle lapselle!

Karoliina kirjoitti...

jeps, tiedän. toi on yksi niitä ei-voi-ymmärtää juttuja, mitä tähän liittyy...
eikö ihmisen keho muka kehitä itse yhtä hyvää, ellei PAREMPAA puolustusta uutta influenssaa vastaan kuin tuo rokote? mikä järki ottaa rokote kehoon, jossa on jo vasta-aineet?
ilmeisesti jotkut ajattelee, että lapsen immuunipuolustus ei muka toimisi niin hyvin, ja se olisi joku peruste tälle. lapset kuitenkin kehittää täysin toimivan vasta-ainetuotannon esimerkiksi vesirokkoa vastaan, miksi tää olisi niin suuri poikkeus?