perjantai 5. maaliskuuta 2010

Kuulumisia (mehupaasto ja laiskuutta)

En ole viime aikoina saanut oikein postattua tänne mitään. Ilmeisesti sellainen kausi tässä meneillään, ettei mitään kirjoitusta synny. Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa hiukan kuulumisia, katsotaan jos tänne myöhemmin rupeaa taas tekstiä syntymään lisää, vai merkitseekö tämä blogausurani lopahtamista ;) Toisaalta voi olla, että tämänhetkinen sairaalaharjoittelu, joka on vaatinut tosi paljon uusien asioiden opiskelua, on kuluttanut voimat niin, ettei mitään ylimääräistä kirjoittelua jaksa tällä hetkellä. Yksi juttu, jonka aion kuitenkin lähiaikoina saada tehtyä on Codex Alimentariusta selventävä blogaus. Kirja on tosin vielä kesken :)

Valmistumassa Heidin blogista bongattu puolukkajäädyke.

Pidin tällä viikolla kolmen päivän mehupaaston, joka tuntui oikein hyvältä. Minulle paastoaminen on ollut aina fyysisesti tosi helppoa, ei tule detox-oireita, heikotusta, väsymystä tai muutakaan fyysistä ongelmaa. Jostain syystä tällä kertaa kuitenkin päätäni alkoi särkeä. Tällaista ei ole ennen tullut, joten en tiedä liittyikö se varsinaisesti paastoon, vai johonkin muuhun. Päätin kuitenkin lopettaa paaston siihen kun kolmantena päivänä rupesikin jo tekemään ruokaa mieli. Minulle (kuten varmaan monelle muullekin) vaikein asia paastossa on nimittäin se, että olen ihan liian koukussa ruokaan. Syömättömyys on vaan tosi raskasta, kun tekee mieli kaikkea. Siksi en aio enää väkisin mitään pitkiä paastoja pitääkään, vaan tyydyn siihen mikä tuntuu helpolta, tällä kertaa se oli kolme päivää. Paaston lopettaminen on aina sujunut ilman fyysisiä ongelmia. vaikkakin aiemmin, "tavallisemmin" syödessäni, se tapahtui aina ylettömällä mässäilyllä. Tällä kertaa kuitenkin onnistui helposti ilman mitään ahmimisongelmia. Nautin eilisen päivän aikana vihreän salaatin, avocadon, banaanin, cashew-pähkinöitä ja rusinoita sekä muutaman taateleita.

Raakasuklaata peruskaavalla: kaakaovoi + -jauhe, kookosöljy, hunaja, cashew+parapähkinä.

Tarkoituksena olisi nyt pitää ruokavalio taas mahdollisimman puhtaana, ja suurimmaksi osaksi raakalinjalla. Kun pääsen Helsinkiin takaisin, niin myös superfoodit palaavat kuvioihin. Tähän on itseasiassa aika pinnallinen syy, olen nimittäin menossa poistattamaan luomen kaulastani muutaman viikon kuluttua. Minulle on vuosia sitten jäänyt luomenpoistosta todella iso arpimollukka, enkä kovin mielelläni ottaisi sellaista keskelle kaulaa. Nyt toivonkin, että antamalla keholleni vain laadukkaita rakennusaineita, se kenties palkitsisi minut järjestämällä arven parantumisen niin hyvin, ettei isoa jälkeä jäisi.


Chiapirtelöt on nyt olleet ainakin kovassa huudossa, samoin kuin muut smoothiet. Chiasta tekemällä pirtelöstä tulee aina ihanan raikas ja "ilmava", verrattuna esimerkiksi muuten samoista raaka-aineista tehtyyn smoothieen, josta chia puuttuu. Tuntuu, että jokainen erilainen Chiapirtelö on "erityisen hyvä", niin, että sitä tekisi mieli hehkuttaa. Ja sitten tajuan, että näinhän taisin ajatella edellisestäkin :) Tämänpäiväiseen meni sekaisin:

2 rkl chia+ 3 dl vettä
2 rkl hampunsiemeniä
1 omena
1 banaani
1 varsisellerin varsi
mustikoita

2 kommenttia:

~heidi kirjoitti...

Mistä olet hankkinut nuo suklaamuotit, vai onko ihan normisuklaarasiasta? :)

Karoliina kirjoitti...

Itseasiassa ne on pikkusiskon, ja ostin ne hänelle joululahjaksi Stockmannilta. Ne on ihan suklaan tekemiseen tarkoitettuja, silikonisia, vähän ehkä hintavia 7,90 e.